Näin kysyttiin Lumijoen kunnanvaltuuston kokouksessa joulukuussa 2021. Kunnalle oli kertynyt ylijäämää, mikä näytti polttavan eräiden virkamiesten ja kunnan päättäjien näpeissä niin kuin pahaisilla teineillä (anteeksi teinit epäreilusta vertauksesta!).
Sote-kokonaisulkoistus oli todella hyvä ratkaisu Lumijoen kunnalle, ehkä liiankin hyvä taloudellisesti. Tuliko lisäksi vauhtisokeutta vihervasemmistohallituksen jakamista ylenpalttisista koronatuista, mitkä paransivat kuntien tuloksia koko maassa. Rahaa on, saarnasi Paavo Arhinmäkikin.
Mittavaa investointisuunnitelmaa lähdettiin toteuttamaan niin kuin isommassakin kaupungissa, pienen kunnan tuloilla. Sitten sattui yksi merkillisistä asioista: neuvottelumenettelyllä suoritettuun sote-kilpailutukseen ei tullut ainoatakaan tarjousta. Eivät sote-toimijat tietysti montaa vuotta töitä talkoilla tee, taisi Terveystalo ottaa takkiin Lumijoen sopimuksesta reilulla kädellä.
Seuraavaksi syttyi sota, täysin uskomaton asia nykymaailmassa, vai onko? Ehkä historiaa kannattaisi tältäkin osalta välillä muistella.