Vesi pakenee!
Ajanlaskumme käynnistyessä Hailuodon kohdalla merestä pilkotti vain vähäinen luoto, Hyypänmäki. Vielä parisataa vuotta sitten santoslaisten pieksut olisivat kastuneet, jos he olisivat lähteneet jalkapatikassa Luotoon.
Rantalakeus
Joka vuosi maata vapautuu merestä maankohoamisen ansiosta.
Kuva: Nina Susi /Arkisto
Kun Ruotsin Östhammarin asukkaat valittivat vuonna 1491, ettei kaupungin vanhaan satamaan päässyt enää laivoilla, Perämerellä sijaitseva Carlö oli vielä neljänä hiekkaisena ja puuttomana saaripahasena. Oli Luoto, Hanhinen, Santonen ja Syökari. Oulunsalo oli saari ja meri loiskui rantakaislikossa aivan Limingan ja Lumijoen kirkonkylien tuntumissa.
Eivät tienneet östhammarilaiset silloin, miksi rantaviiva pakeni. Aavistivatkohan tuon ajan hailuotolaiset, että 1800-luvulla saaria olisi neljän sijaan vain yksi? Tiesivätkö oulunsalolaiset, että he pääsisivät runsaat parisataa vuotta myöhemmin lompsimaan kuivin jaloin mantereen puolelle?
Tämä kummallinen ilmiö alkoi valjeta ihmisille vasta 1700-luvun puolivälissä. Silloinkaan ei vielä tiedetty, että kyse on maan kohoamisesta. Luultiin, että merenpinta laskee.
"Niemenkurkkua Ojankylänlahdesta Potinlahteen ovat vielä nykyisetkin vanhukset monta kertaa nuottaretkille veneillä soudelleet, samoinkuin taas Salmea ja Louvekkarin kurkkua on mummovainaan aikana kulettu nelilaijoilla."
Yhdeksän millimetriä vuodessa ja 90 senttiä sadassa vuodessa. Tätä vauhtia nöyräksi painunut maankuori ryhdistäytyy vielä 10 000 vuotta mannerjäätikön vetäytymisen jälkeenkin. Kaksi kilometriä paksu jäätikkö painoi maankuoreen aikoinaan puoli kilometriä syvän kuopan. SIitä toipuminen ottaa aikansa.
Aluksi maankuoren palautui nopeammin. 9 000 vuotta sitten Perämeren pohjoispuolella kohoamisvauhti oli jopa kymmenen metriä sadassa vuodessa. Kohoaminen kuitenkin hidastui nopeasti. 7000 vuotta sitten vauhti oli enää 1,3 metriä sadassa vuodessa.
Oulunsalon ensimmäiset luodot alkoivat nousta merestä parituhatta vuotta sitten. Samoihin aikoihin myös Hailuodon Hyypänmäki alkoi pilkottaa merestä. Nyt se kohoaa 31 metriä merenpinnan yläpuolelle.
Kempeleen keskusta paljastui meren alta noin kolmisentuhatta vuotta sitten. Tyrnävä alkoi näyttäytyä parituhatta vuotta sitten, Lumijoki ja Liminka tuhatkunta vuotta myöhemmin.
Katso Maanmittauslaitoksen osastojohtaja Juha Oksasen julkaisema Geodeettisen laitoksen havainne-esitys maankohoamisesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Tämä ihmisiä kummastuttanut ilmiö on vauhdikkain Merenkurkussa, jossa maa nousee noin metrin sadassa vuodessa. Ei siis ihme, että Vaasan satama sijaitsee nykyään kymmenen kilometriä lännempänä kuin 1200-luvulla.
Hailuodon paljastuminen merestä tapahtui muutamassa tuhannessa vuodessa. Vuoteen 850 mennessä maata oli näkyvillä jo noin 30 neliökilometriä. Nykyisin Hailuodon pinta-ala on noin 207 neliökilometriä.
Pohjanmaan alueen vanhat kartat antavat viitteitä, millaisena Hailuoto nähtiin. Ensimmäisen kerran Oulun edustalla sijaitseva tuntematon saari merkittiin arkkipiispa Olaus Magnuksen vuonna 1539 valmistamaan karttaan. Nimen Carlö se sai vuonna 1611 Anders Bureuksen tekemässä kartassa. Vasta vuonna 1680 alankomaalaisen Frederick de Witt piirsi Hailuodon oikealle paikalleen ja merkitsi karttaan myös Hanhisen ja Santosen luodot. Vuoden 1737 karttaan saaren ympärille merkittiin saaret Sando, Pitkaletto ja Kierilatti.
J.L Suomela kertoo kirjassaan Hailuoto – kotiseutumme, että ensin yhtyivät vanha Luoto, Sunikari ja Pöllä Liikkiön, Luukkaanrannan, Hamppulammin ja Tiiron alanteiden välityksellä. Sen jälkeen muodostui Hanhisen, Viinikan ja Syökarin saariliittymä Lemmeksen painanteen ja Louekarinkurkun välittämänä. Liitokseen kasvoivat myöhemmin kiinni Leppikari ja Ulkokarvo. Kun kaikki nämä Santosella lisättynä liittyivät maasilloilla toisiinsa, syntyi Hailuoto sellaisena kuin nyt sen tunnemme.
Nordenanckarin kartta Hailuodosta vuodelta 1797. Kuva Ahti Paulaharjun teksteistä ja tutkimuksista kootussa kirjassa Luodon kirous.
Kuva: Heli Rintala
Yhteenliittymästä on kulunut vain parisataa vuotta. Onko ihme, jos hailuotolaiset vieläkin tarkentavat olevansa Santosesta tai Hanhisesta?
Hailuodossa on järjestetty uusjako meren luovuttamista maista viimeksi vuonna 1968. Tuolloin jaettavaa maata oli yhteensä noin 4 000 hehtaaria. Silloinkin esimerkiksi satamat säilytettiin jakokunnan hallussa. Sen koommin jakotoimituksia ei ole pidetty. Jakokunnan omistuksessa on runsaat 1 226 hehtaaria maata. Leveimmillään jakokunnan hallitsema maa-alue saattaa yltää rantaviivasta kilometrinkin verran sisämaahan päin.
Hailuodon jakokunnan puheenjohtaja Arto Sipilä arvelee, ettei uusjako ole lähiaikoina tarpeen.
– En näe siihen mitään syytä. Ehkä vuosien päästä se voi olla ajankohtaista, kun maankohoaminen jatkuu.
Hailuodon pintala-ala lisääntyy siis edelleen useita hehtaareita vuodessa. Pohjanlahden rannoilla maankuori on vieläkin noin sata metriä lommolla. Palautumiseen voi kulua vielä 12 000 vuotta.
"Trupukan nokassa ja Valpun rannassa on vanhain muistojen aikana vedetty nuottaa ja nyt niistä paikoin niitetään heinää."
Mutta jo noin 2000 vuoden kuluttua Suomen ja Ruotsin yhdistää Merenkurkun kohdalla kannas, ja Pohjanmaalle on muodostunut Perämeri-niminen järvi. Myös Hailuodon pengertie on käynyt tarpeettomaksi, sillä saari on kasvanut kiinni Siikajokeen.
Vai käykö näin sittenkään? Jäätiköiden sulaminen nostaa merenpintaa, muistuttaa Maanmittauslaitoksen tutkimusprofessori Markku Poutanen geologia.fi-sivustolla.
Globaali merenpinnan nousu on ollut runsaat 1,5 millimetriä vuodessa, mutta viime vuosina nousunopeus on liki kaksinkertaistunut. Ja se taas pienentää maankohoamisen vaikutuksia.
Ei kuitenkaan Perämerellä, lohduttaa Poutanen. Merenpinnan nousu on täällä hitaampaa kuin maankohoaminen.
Ainakin toistaiseksi.
Lähteet:
Paulaharju, Jyri, Paulaharju, Marjut (toim.): Luodon kirous 2. 2017. Ahti Paulaharjun tekstejä.
Paulaharju, Samuli: Kuvauksia Hailuodosta. 1914.
Suomela, J.L.: Hailuoto, Kotiseutumme. 1969.
Rapinoja, Pertti
www.geologia.fi
www.luontoon.fi
www.maanmittauslaitos.fi