Vuosittain järjestettävässä Arctic Circle Assembly-seminaarissa Reykjavikissa Islannissa oli tänä vuonna teemana arktinen ruoka. Arktisen alueen ruokakulttuurin edistäminen sekä ruokatapahtumien- ja ruokamatkailun kehittäminen on vahvana osana Oulu2026 kulttuuripääkaupunkivalmistelua. Tapahtuma keräsi reilu 2000 osallistujaa yli 60 eri maasta. Tyrnävältä matkaan lähtivät Tyrnävän kehitys oy:n toimitusjohtaja Lasse Lyijynen sekä kunnanhallituksen puheenjohtaja Annukka Suotula.
– Tarkoitus oli viedä perunaosaamistamme sekä luoda kontakteja. Lasse Lyijyinen esitteli puheenvuorossaan Tyrnävän High Grade -aluetta, ainutlaatuisia perunankasvatusolosuhteitamme sekä tiukkoja suojelutoimia alueen pitämiseksi vapaana kasvitaudeista. Lisäksi hän kertoi konferenssiyleisölle Pohjoismaisen perunoiden siemen- ja geenipankin varmuuskopiosta, jota säilytetään Tyrnävän siemenperunakeskuksella, sekä ilmaperunan kasvatuksesta.