
Kempeleen kirkonkylän koulun D-talon sisäilmaa on saatu parannettua ilmanpuhdistimilla. Osa koulun oppilaista saattaa jatkaa opiskelua näissä tiloissa, kun väistötilat aiotaan kilpailuttaa uudelleen pienimutoisempina.
Kuva: Mirko Kovalainen
Väistötilojen hankkiminen Kempeleen Kirkonkylän koulun sisäilmaongelmista kärsiville oppilaille pitkittyy. Kunnanhallitus keskeytti hankinnan elokuun lopulla, ja maanantaina kokoontunut valtuusto päätti käynnistää kilpailutuksen uudelleen. Tavoitteena on, että uudet väistötilat ovat käytössä syksyllä 2022.
Uusi kilpailutuskierros johtuu siitä, että määräaikaan mennessä kunnalle jätettiin vain yksi tarjous, joka sekin ylitti määrärahavarauksen yli 50 prosentilla.