Tu­pok­sen mo­po­po­jat ker­to­vat va­paa-ajas­taan: "Jos miittiä ei ole, läh­dem­me Kaak­ku­rin Bau­hau­sin eteen kat­so­maan menot"

Moni nuori kokoontuu Tupoksen ABC:lle, sillä korona on sulkenut nuorisotilankin.

Liminka
Talvimopoilussa kannattaa ottaa huomioon monta asiaa.
Talvimopoilussa kannattaa ottaa huomioon monta asiaa.
Kuva: Juuso Neuvonen

Tupoksessa vapaa-ajan käyttö on vaikeaa, jos haluaa paljon tekemistä. Tupoksessa ei ole nuorille muuta kuin Sale, ABC ja nuorisotalo, joka valitettavasti on nyt koronatilanteen takia kiinni. Tupoksessa vapaa-ajan tekemiset joutuu itse tai porukassa keksimään.

Tupoksen koulun yhdeksäsluokkalainen Vili Määttä kertoo, että Tupoksen ABC on vapaa-ajalla kovassa käytössä sekä kesäisin että talvisin.

–Nuoret viettävät siellä paljon aikaa, koska siellä on lämmin, bensa-asema ja hyvät ruoat. Bensaan rahaa kuluu paljon. ABC:lta löytyy joka päivä ainakin yksi porukka, jossa on mopopoikia. Päämäärää ei mopoillessa ikinä ole, mutta ABC:lle silti melkein aina eksytään, kertoo Määttä.

Tyhjät parkkipaikat ovat erityisesti mopoilijoiden mieleen, sillä siellä siellä voi talvella “lintata” eli ajaa sivuluisussa.

–Kun lumet sulavat, alkavat taas mopomiitit, joihin mennään aina kun niitä on. Jos miittiä ei ole, lähdemme Kaakkurin Bauhausin eteen katsomaan menot. Talvella siellä on paljon linttailijoita. Mopomiiteissä vietetään kavereiden kanssa aikaa, katsotaan kun muut keulivat ja polttavat kumia ja käydään jossain syömässä.

Määttä tykkää mopojen ajamisen ohella tuunailla eri mopoja ja oppia niistä uutta. Melkein aina, kun pojan näkee, ajelee hän uudella mopolla.

Talvella mopoilu voi olla riskialttiimpaa – näin vältät pahimmat vaarat
Talvella mopo kuluttaa huomattavasti enemmän bensaa kuin kesällä.
Tuomas Korpela, Aapo Haikola, Niki Hanhisuanto
Liminka

Talvikaudella mopoillessa on hyvä ottaa erityisesti huomioon kunnolliset varusteet ja reittivalinnan tarkkuus. Ajoneuvossa kannattaa olla nasta- tai piikkirenkaat, koska huonojen renkaiden takia riskinä voi olla kaatuminen.

Kun illalla lähdemme ajelemaan, laitamme ajovarusteet päälle ja lämmitämme mopojamme aluksi noin viisi minuuttia. Heti kun moottori on lämmennyt tarpeeksi, lähdemme rauhassa ajelemaan kohti Tupoksen Salea tai koulua ja odotamme siellä kavereita. Kovalla pakkasella ja isossa vauhdissa kylmä viima tuntuu pahalta varsinkin sormissa, kasvoissa ja myös jaloissa, jos ei ole villasukkia.

Talvella mopo kuluttaa huomattavasti enemmän bensaa kuin kesällä, koska rengas sutii herkästi. Esimerkiksi kun kääntyy, renkaat saattavat lähteä alta. Tiellä on yleensä myös uria, joihin rengas saattaa juuttua, jolloin saattaa kaatua.

Ajelemme viikossa noin neljä kertaa vapaa-ajalla. Talvella ajamme huomattavasti lyhyempiä matkoja kuin kesällä. Mopo toimii ja kiihtyy talvella huonommin kuin kesällä.

–Viikko sitten ajoin ojaan, kun etujarru oli jäätynyt. Nousin nopeasti ylös ja lähdin jatkamaan matkaa. Selvisin ilman vahinkoja mutta mopon katteesta lähti palanen irti, kertoo Niki Hanhisuanto.

Lue turvallisesta talvimopoilusta Liikenneturvan sivulta. 

Juttu on osa Uutisten viikkoa, jonka aikana Tupoksen koulun yhdeksäsluokkalaiset toteuttavat Rantalakeuden verkkoon sisältöä.