Maailma ei ole toipunut koronasta vielä. Toivottavasti se joskus toipuu, vaikka ennalleen ei varmasti palaakaan. Monet asiat ovat muuttuneet pysyvästi.
Scifi- ja katastrofielokuvat sekä -kirjat ovat ennustaneet pandemioiden, asteroidien ja monenlaisten muiden vitsausten ja katastrofien muuttamaa maailmaa. Niissä kuvataan ihmiskohtaloita, luonnon valintaa ja järkyttävää tuhoa – toki sankaritarinoitakin.
Mieleeni ei kuitenkaan muistu sellaista teosta, jossa olisi osattu arvata, miten maailmanlaajuisesti leviävä virus muuttaa työn tekemistä.
Muutama vuosi sitten olisi tuntunut mahdottomalta ajatukselta, että maailmassa voitaisiin siirtyä laajasti etätöihin. Mistään syystä. Ja vielä yhtäkkiä. Siis niissä töissä, joissa se on ylipäänsä mahdollista.
Nopea muutos edellytti monelle työkalujen uusimista.
Kannettavia tietokoneita myytiin niin paljon, että ne yksinkertaisesti loppuivat myyjiltä. Älypuhelimia ja niiden liittymiä päivitettiin suorituskykyisemmiksi ja uusia videoneuvottelu- ja tiimityöskentelysovelluksia otettiin nopeasti käyttöön.
Työvälineiden lisäksi tilanne vaati osaamisen päivittämistä. Työntekijöiden piti venyä pieniin – tai jopa suuriin ihmeisiin uusiin välineisiin ja työtapoihin totutellessa.
Onnekkaat saivat niihin koulutusta tai ainakin tukea, mutta monet joutuivat tyytymään itseopiskeluun.
Uuteen tilanteeseen siirtyminen ei onnistunut helposti.
Jollain käsittämättömällä tavalla se kuitenkin tapahtui. Siksikö, että vaihtoehtoja ei tainnut olla?
Jos koronaa ei olisi tullut, niin olisiko etätyö jollain aikavälillä tullut yhtä yleiseksi?
Jos kyllä, niin kauanko siihen olisi mennyt?
Monessa ammatissa ero entiseen oli valtava.
Vielä suurempaan muutokseen joutuivat kuitenkin sopeutumaan lapset ja nuoret, koululaiset ja opiskelijat. Heidän oli siirryttävä etäkouluun aivan yhtä nopeasti kuin vanhempansa etätöihin.
Siinä, missä vanhemmilla oli kokemusta tai vähintään jonkinlainen käsitys etätyöstä, pienet koululaiset olivat täysin uuden edessä. Useat heistä hyörivät hukassa bittiavaruudessa ja valitettavan monelta puuttuivat kunnolliset välineet.
Jos kotona ei valmiiksi ollut tietokonetta, niin usein miten koulu onnistui sen tarjoamaan, mutta kaikille niitä ei riittänyt.
Laitteiden kanssa oli ongelmia ja resursseja tukeen ei riittänyt.
Olemme tottuneet olettamaan, että nuorelle sukupolvelle tieto- ja viestintätekniikan käyttäminen on luontevaa, mutta sen käyttöönotto etäopiskeluun ei ollutkaan itsestään selvää.
Kokoaikaisesta etäopiskelusta ei ollut aiempaa kokemusta, Tyrnävän August Sahlsten -lukiota ja muita kaltaisia lukuun ottamatta.
Kaikissa kodeissa ei vieläkään ole nettiyhteyttä.
Oman henkilökohtaisen tietokoneen hankkiminen ja ajanmukaisena ylläpitäminen jokaiselle lapselle ei myöskään ole itsestään selvää.
Se on kallista.
Korona-aikana opimme paljon uutta tieto- ja viestintätekniikasta.
Tärkein opetus on kuitenkin lyhyt: tieto -ja viestintätekniikka ja sen hyödyntämisen taito on entistäkin tärkeämpää.
Lapsille ja nuorille on vaikea kuvitella tulevaisuutta, johon ne eivät kuuluisi tiiviisti. Jo nyt ne ovat tärkeä osa heidän koulunkäyntiä ja muuta arkea.
Kouluilla ja kodeilla on vastuu, että tietokoneita on riittävästi, ne ovat ajanmukaisia ja niitä osataan hyödyntää.
Kai Skiftesvik
Kirjoittaja toimi Tyrnävän kunnan tietohallintopäällikkönä.