Limingan koulun kahdeksasluokkalaiset pääsivät haastattelemaan Vesa Vierikkoa viime viikolla. Yleisö koostui kaikenikäisistä katsojista, kun ihmiset olivat kokoontuneet kuuntelemaan Vierikon haastattelua. Vierikko onkin monelle nuorelle tuttu Lennart Lindbergin -roolista Risto Räppääjä -elokuvista sekä Harry Potter -äänikirjojen lukijana.
Vierikko on Lappeenrannasta kotoisin mutta muutti 6-vuotiaana Tampereelle. Hän kasvoi Tampereella ja kävi siellä oppikoulun ja kansakoulun.
– Mä olin ihan paska, Vierikko nauraa, kun häneltä kysytään, miten koulussa aikanaan meni.
Koulun jälkeen, vuonna 1975, Vierikko sai paikan Tampereen työväen teatterin iltanäyttelijänä. Vuotta myöhemmin hän muutti Helsinkiin ja pääsi sen aikaiseen teatterikouluun (nykyinen Teatterikorkeakoulu). Siitä asti Vierikko on asunut Helsingissä ja näyttelee yhä aktiivisesti, vaikka jäikin eläkkeelle koronan alettua.
Muutama kuukausi sitten Vierikko paljasti saaneensa Pelle Hermanni -elokuvan pääroolin, jonka kuvaukset alkoivat heinäkuun aikana Porissa, Kirjurinluodossa. Haastattelijat Joosua Niinikoski ja Liisa Ruonala yrittivät selvittää, millaista Hermannina näytteleminen on ollut, mutta Vierikko antoi vain niukkoja vastauksia.
– Voi änkeröinen! Vierikko huudahtaa ja kertoo muutamalla sanalla pellemaskin tekemisestä ja Hermannin tossujen aiheuttamista haasteista.
–Hermanni on vilpitön ja henkisesti 5–15-vuotiaan tasolla, mutta tunnetasolla hän on hyvin suurisydäminen, Vierikko lisää hymyillen.
Vaikka näyttelijän työssä on jonkin verran huonoja puolia, kuten pitkät repliikit ja lyhyet harjoitusajat, alassa on myös runsaasti kaikkea hyvää.
– Mä koen tän ihan puhtaasti leikkinä, Vierikko sanoo. Hän puhuu roolien rakentamisesta ja fiktionaalisten hahmojen asemaan eläytymisestä.
– Hienointa on se, että saa olla joku muu kuin itse on, Vierikko kertoo. Näyttelijän ylivoimainen suosikkirooli onkin Peter Shafferin ohjaaman Amadeus-näytelmän Antonio Salier.
Amadeus-näytelmän lisäksi Vierikon mielestä yhtä klassikoksi noussutta elokuvaa, Katsastusta, oli todella mukava tehdä.
– Ruvetaan tekemään vaan, tää on ihan selvä homma, Vierikko totesi, kun sai käsikirjoituksen ensimmäisen kerran käsiinsä. Hän kertoo pystyneensä heti hahmottamaan Viltterin persoonan päässään.
Kun Vierikolta kysyttiin, kuinka haastavaa repliikkien muistaminen oikeastaan on, hän toi ilmi oivan tavan käyttää näkömuistia minkä tahansa virkkeen muistamiseen. Kun kahvitahra tippuu käsikirjoitusnivaskalle, siitä jää huomattava jälki, joka myöhemmin kuivuu ikiajoiksi paperin päälle.
Tietenkin pieni sotku kymmenien sanaparien vieressä on helposti huomattava ja painuu nopeasti mielen perukoille. Niinpä Vierikko rupesi töhertämään omien repliikkiensä päälle sen toivossa, että ne jäisivät helpommin mieleen.
– Mä rupesin piirtämään vaikeiden sanojen päälle jonkun kuvan, joka helpotti yhtäkkiä ihan älyttömästi repliikkien muistamista, Vierikko selventää. Hän kehottaa myös oppilaita käyttämään samaista taktiikkaa opiskelun tai jonkin muun muistamisen apuna.
Lisäksi hän toi esiin sen, kuinka hankalaa suomalaisen on päästä näyttelemään Hollywoodiin; amerikkalaisen korvaan suomalaisittain lausuttu englanti ei tule ikinä kuulostamaan täysin puhtaalta. Kun Vierikolta kysyttiin, suositteleeko hän näyttelijän uraa, hän kertoi, ettei näyttelijän ura ole Suomessa hyvin palkattu.
- Joo, jos kapea leipä kiinnostaa, hän nauraa.
