NÄKÖISLEHTI: Lue tästä Rantalakeuden Kesä -julkaisu maksutta

Mainos: Lakeusrakkauden vahvistaja. Tutustu Rantalakeus Digiin 1 kk 1 €. Tilaa tästä.

Tilaajille

Li­min­gal­le muo­dos­tu­mas­sa mojova tulos, mutta kun­nan­joh­ta­ja Pekka Rajala ei vielä hypi rie­mus­ta: "Ei voi tuu­dit­tau­tua siihen, että lop­pu­vuo­si menisi näin hyvin – tämä on ollut menojen ja tulojen osalta eri­koi­nen vuosi"

Kunnan kulut ovat pienentyneet kaksi miljoonaa euroa. Yritystonttikaupan toivotaan vilkastuvan.

Liminka

Taloustilanne on Limingassa mairittelevan hyvä: elokuun loppuun mennessä tilikauden ylijäämää oli kertynyt  3,7 miljoonaa euroa. Erityisesti kunnan kulut ovat pysyneet kurissa, sillä ne ovat pienentyneet viime vuodesta kahdella miljoonalla eurolla. Valtion koronatuen johdosta kunnan verotulojen korotus on yhteensä 1,79 miljoonaa euroa.

Maanantai-iltana kunnanvaltuutetut halusivatkin tietää tarkemmin miksi talous on edellisvuoteen nähden niin hyvällä mallilla. Esimerkiksi Antti Tahkola (kesk.) kysyi koronan muista vaikutuksista: ovatko terveyspalvelut jääneet vähemmälle käytölle viruksen vuoksi? Arja Ansamaa (kesk.) mietti lomautusten merkitystä kulurakenteeseen.

Vs.

Lue tämä ja muut paikalliset Limingan uutiset

Digi 1 kk _vain 1 €_