
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu 15 uutta koronavirustartuntaa. Asia käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiistaina julkaisemista tiedoista.
Tartunnoista suurin osa (12) todettiin Oulussa. Lisäksi yhdet tartunnat havaittiin Kempeleessä, Muhoksella ja Raahessa.
Pohjois-Pohjanmaan tartuntojen määrä on hiljalleen noussut sen jälkeen, kun maakunnassa palattiin epidemian perustasolle. Tautitilanne on edelleen valtakunnallisesti vertailtuna kohtuullisen hyvällä tolalla, mutta suunta on väärä.
Huolestuttava suunta on myös Länsi-Pohjassa, jossa etenkin Torniossa on havaittu tartuntoja. Tiistaina THL raportoi Tornioon neljä uutta tautitapausta ja Kemiin kaksi. Yhdet tartunnat kirjattiin Keminmaalle, Simoon ja Ylitornioon.
Lapissa tauti on tartuntojen perusteella sen sijaan kuihtunut liki olemattomiin. Tiistaina ainoa tartunta kirjattiin Rovaniemelle. Kainuun ainoa tartunta merkittiin Kajaanin kohdalle.
Koko maassa tautitilanne on kehittynyt tasaisen varmasti parempaan suuntaan. Tiistaina uusien tartuntojen lukema koko maassa on 224.
Viimeisen kahden viikon ajanjaksolla uusia tartuntoja on ollut 3 613, kun edeltävällä kahden viikon jaksolla niitä oli 5 928.
Kaikkiaan epidemian aikana tartuntoja on Suomessa todettu yli 86 000.
Tautiin liittyviä kuolemia on tullut kaksi lisää. Kuolemia on nyt ilmoitettu yhteensä 908.
Teho-osastoilla olevia koronapotilaita on tällä hetkellä 32.
Päivitetty kello 12.05: Lisätty tieto viimeisen kahden viikon tartuntojen määrästä.
Päivitetty kello 13.18: Lisätty kuolleiden ja teho-osastoilla olevien määrät.