Laki määrää, että jokaisen kiinteistön tulisi olla jätehuollon toiminnan piirissä. Silti niin sanottuja vapaamatkustajia on yllättävän paljon.
Esimerkiksi Limingan ja Tyrnävän jätehuoltoviranomaisena toimivan Lakeuden EKOn alueella jätehuoltoon kuulumattomia kiinteistöjä on reipas määrä. Tarkkaa tilastotietoa on kuitenkin vain viiden vuoden takaa, jolloin esimerkiksi Limingassa tällaisia kiinteistöjä oli viitisen prosenttia ja Tyrnävällä kymmenen.
Sittemmin toimenpiteitä on tehty ja EKO on onnistunut saamaan kiinteistöjä mukaan jätetalkoisiin. Osa jätehuoltoon kuulumattomista kiinteistöistä on vapaa-ajan asuntoja tai perikuntien omistamia kohteita, joissa jätettä ei valtavia määriä synny. Laki on kuitenkin kaikille sama.
Toisaalla tässä lehdessä kerrotaan EKOn suunnitelmista laajentaa tulopohjaansa.