Keskustelin viime viikolla Limingan kunnan etsivien nuorisotyöntekijöiden kanssa siitä, mitä nuorisopalveluille kuuluu, miten meidän nuorisomme voi ja millaisia nuorisotyön haasteita on näkyvissä.
Ikäväksemme saimme todeta muutama tunti myöhemmin, miten nuorten pahoinvointi ja ongelmat konkretisoituivat ikävimmällä tavalla. Liminganlahden koululla nuoret ottivat yhteen rajusti ja nujakassa oli mukana myös teräase.
Onneksi uutisotsikot olivat lopulta todellisuutta rajumpia ja tilanteesta selvittiin pintanaarmuin. Surullista kuitenkin on, että arvet tapahtumasta ovat varmasti näitä naarmuja syvemmät.
Tapahtuma on mielestäni hätähuuto, jonka taustalla olevien ongelmien selvittämiseen ja oikaisemiseen koko suomalaisen yhteiskunnan, kuntien ja erityisesti uusien hyvinvointialueiden tulisi keskittyä.
Pahoinvoinnin taustalla olevat tekijät vaihtelevat, mutta selvää on, että mielenterveysongelmat ja väkivalta niin kouluissa kuin vapaa-ajallakin ovat lisääntyneet hälyttävästi.
Tuossa keskiviikkoaamun keskustelussa etsivät nuorisotyöntekijät kertoivat, kuinka kouluväkivalta ja rasismi ovat lisääntyneet, kiusaaminen on äärimmäisen yleistä ja väkivaltaista käytöstä ilmenee jo ala-asteella. Pakollinen kysymys lienee, mitkä ovat perimmäiset syyt väkivaltaan, ja mikä vaikutus siihen on esimerkiksi kiusaamisilla ja syrjäytymisellä?
Häiriökäyttäytyminen ja väkivalta ovat asioita, jotka eivät ratkea pelkästään koulussa tai poliisin toimesta, vaan niihin tulee kyetä vaikuttamaan aikaisemmin, ennen tilanteiden kriisiytymistä.
Me tarvitsemme enemmän yhteisöllistä vastuuta paikallisesti ja alueen toimijoiden vastuuta. Vastuu tulee lähteä kodeista, joissa pääosa kasvatuksesta tapahtuu. Koulun, päiväkodin ja viranomaisten toimien tulee tukea tuota kasvatustyötä.
Erityisen huolestunut olen siitä, osoittaako hyvinvointialue lainkaan tai riittävästi resursseja esimerkiksi nuorten mielenterveystyöhön?
Kun hyvinvointialuetta rakennettiin, kunnille luvattiin, että hyvät käytänteet säilytetään ja otetaan laajasti käyttöön.
Valitettavasti muun muassa pääosa Limingan kunnan hyvistä ja valtakunnallisesti palkituista käytänteistä heitettiin romukoppaan, tuomatta mitään vastaavaa apua tai uutta mekanismia tilalle. Romukoppaan heitettiin kaikki matalan kynnyksen uudet mallit, muun muassa Pyydä neuvoa -nappi, jonka kautta pahoinvoiva nuori tai hänen vanhempansa saattoi saada heti kontaktin ja apua. Myös valtakunnallisesti palkittu Mielenterveystyön ensilinja, jolla jonot saatiin purettua, on heitetty romukoppaan, kuten myös palkittu perhekeskusmalli.
Saamani viesti on, että perheet ja asiakkaat eivät saa apua ja perhesosiaalityö ei vastaa puhelimeen. Jos Pohteella riittää satoja tuhansia euroja poliittisten puolueiden tukemiseen, mutta euroja ei riitä nuorten auttamispalveluihin, tulee järjestystä muuttaa.
Jos nuori yrittää hakea apua omiin ongelmiinsa, mutta ei sitä mistään saa, olemme enemmän kuin ongelmissa.
Aamun keskusteluissa kävi ilmi, että nuorten epäluottamus yhteiskuntaa kohtaan on lisääntynyt. Tunne siitä, että ”ei minun asiaa kukaan kuuntele ja ei kukaan voi auttaa”, on vakava ja saattaa johtaa ääri-ilmiöihin ja väkivaltaan kuten viime aikoina on ympäri Suomea tapahtunut.
Kunnilta on siirretty sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluvastuu, henkilöstö ja varat hyvinvointialueille vuosi sitten. Kuntien nuorisotyöntekijät eivät pysty toimimaan yksin. Kunnilla ja nuorilla on oikeus odottaa myös hyvinvointialueilta pikaisia toimia sekä malleja nuorten ja perheiden asioiden auttamiseksi.
Miksi hyvät käytänteet poistettiin ennen kuin uusia toimintamalleja on edes esitetty ja otettu käyttöön?