Temmesjoen ylittävä vanha rautatiesilta romautettiin alas loppusyksystä viime vuonna, kun uusi avattiin junaliikenteelle. Vanha silta leikattiin osiksi ja toimitettiin romuraudaksi.
Tämän rautatiesillan edeltäjä oli kokea samantapaisen kohtalon, mutta aivan toisista syistä. Tapaus liittyy Suomen kansalaissotaan, ja siitä kirjoitti Paavo Kytökorpi Liitto-lehdessä vuonna 1982.
Talvella 1918 Oulun punakaartilaiset sekä venäläissotilaat yrittivät räjäyttää Temmesjoen ylittävän rautatiesillan. Oulun punakaartilaiset olivat kuulleet, että Suojeluskunnalle oli tulossa junalla apujoukkoja ja kalustoa Etelä- ja Keski-Pohjanmaalta riisumaan aseista venäläistä varuskuntaa.
– Sillan räjäyttäjät laittoivat räjähdyspanoksen sillan kiviarkun ja rautaisten kannatinosien väliin. Samalla he häätivät Temmesjoen silloiset asukkaat pois kodeistaan, koska uskoivat sillan lentävän pirstaleina ilmaan, Kytökorpi kirjoittaa.
Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan silta vaurioitui räjähdyksessä vain vähän. Tosin joitakin rautamöhkäleitä lensi useiden satojen metrien päähän niitylle.
– Myöhemmin löysimme erään melkoisen suuren möhkäleen Riikuntalon niittysaralta läheltä jokivartta, Kytökorpi kertoo artikkelissaan.
Pitkä kuljetusjuna täynnä aseistettuja suojeluskuntalaisia saapui paikalle räjäyttämisyrityksen jälkeen iltapäivällä. Juna pysähtyi ennen Temmesjoen siltaa. Sillan kannattimien kärsimiä vaurioita korjattiin väliaikaisesti ratapölkyillä, jotka löytyivät sillan lähellä edelleen sijaitsevan ratavahdin talon läheisyydestä.
Suojeluskuntalaiset laskeutuivat junasta, joka ajoi varovasti Temmesjoen yli. Junassa olleet kulkivat jalan joen yli jäätä tai siltaa myöten ja nousivat vaunuihin vasta joen toisella puolella.
– Oulun valtaus tapahtui helmikuun 2.-3. päivien välisenä yönä, välittömästi edellä kertomani tapauksen jälkeen. Taistelun melske kuului hyvin Liminkaan saakka, tarkoitan ammuntaa, Temmesjoen varressa asunut Kytökorpi kertoo.
– Palotontilla palavien rakennusten tulen loimu näkyi mahtavana romona. Kuuntelin ja katselin kaukaista tapahtumaa vilusta väristen iltayön kotini pihamaalta.
Yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 1949 rautatiesilta siirrettiin Pakolantien päähän maantiesillaksi, kun nyt romutettu rautatiesilta valmistui. Samalla Pakolantietä jatkettiin joen toiselle puolelle Tupokseen saakka. Tien nimi muuttui Tupoksentieksi.
– Aiemmin Pakolantien päässä oli vain 1930-luvulla rakennettu kapulalossi, joka kuitenkin lahosi ja upposi kymmenessä vuodessa. Ihmiset käyttivät rautatiesiltaa joen ylitykseen, vaikka se oli kiellettyä, kertoo Temmesjoen varressa asuva Reino Sevón, joka on kerännyt paikallishistoriasta kertovia lehtileikkeitä ja valokuvia.
Ratavahdit eivät katsoneet rautatiesillan käyttöä läpi sormien enää sen jälkeen, kun lähitalossa asunut tyttö jäi sillalla junan ruhjomaksi ja kuoli vuonna 1945. Tapaus saattoi myös nopeuttaa maantiesillan hankkimista Pakolantien päähän.
Silta lyhensi joen toisella puolella asuvien matkaa kuutisen kilometriä, kun kirkolle ei tarvinnut kiertää Haarasillan kautta.
Sevón esittelee rautatiesillan vaiheista kertovia lehtileikkeitään. Hänellä on myös valokuva, jossa hän seisoo sillan kaarien päällä yhdessä Paavo Krankkalan kanssa.
Sevón muistaa hyvin, miten rautatiesilta vedettiin uuteen paikkaan kiskoja pitkin kokonaisena ja pystyasennossa rullavaunujen päällä. Parikymmentä miestä veti siltaa taljojen avulla, ja sadan metrin matkan siirtoon kului kaksi viikkoa.
Vanha rautatiesilta palveli Temmesjoen varren asukkaita vielä yli 30 vuotta. Sillasta muodostui kuitenkin pullonkaula Tupostielle, koska sillalla oli käytössä vain yksi ajokaista.
Neljä nosturia nosti sillan maaliskuussa 1982 erikoislavetin kyytiin. Silta vietiin yhtenä kappaleena Rantsilan Sipolan kylään Hyttikosken kohdalla sijaitsevalle yksityistielle. Silta painoi yli 200 tonnia, oli 54 metriä pitkä, 8,7 metriä leveä ja 5,6 metriä korkea.
Uuden rautatiesillan rakentaminen on ollut historiaa ja perinteen keräämistä harrastavalle Sevónille kiinnostavaa seurattavaa.
– Kun vanha rautasilta tiputettiin alas, meilläkin ikkunat helähti. Mutta junien kulkemisesta täällä ei tiedä mitään, Sevón kertoo.
Eniten Sevónia harmittaa Temmesjoen vanhan tuulikäyttöisen vesitornin purkaminen 1960-luvulla. Komea, yli 10-metriä korkea pumppu pumppasi Temmesjoesta vettä höyryvetureiden käyttöön.
– Oulun ja Seinäjoen välisen radan varrella oli vain kaksi vesitornia. Temmesjoen tornin olisi hyvin voinut jättää muistomerkiksi.