Limingan kunta ja Maanmittauslaitos esittivät Farssin Ennakkohaltuunotto ensimmäisen osan Limingan taidekouululla 2.6.2022.
Käsikirjoitus: Limingan kunta.
Esiintyjät:Kunnan ja maanmittauslaitoksen edustajat virkavastuulla.
Avustajina oli joukko kuntalaisia, jotka eivät tienneet mistä on kyse ja poistuivat vähin erin paikalta. Hankkeen alulle panijat eivät olleet paikalla.
Puhetta johti toimitusinsinööri kertoen lunastuksen ja ennakkohaltuunoton menettelystä.
Hän ja kaksi lautamiestä muodostivat lunastustoimikunnan, joka päätti haltuunoton käynnistämisestä ennakkoon.
Esimmäinen näytös oli pidetty 1981 syksyllä, jolloin osa vanhoista kuntalaisista oli allekirjoittanut suostumuksen v. 1963 rakennuskaavan mukaiseen tiealueen haltuunottoon.
2.6.2022 oli ennakkohaltuunoton syynä kunnan kiire päästä uudistamaan Linnukkatien kevyen liikenteen väylää, (myöh. väylää). Tarkoituksena on kaataa katupuut ja poistaa nykyiset tien kerrokset ja rakentaa uusi, metriä leveämpi väylä tilalle.
Ennakkohaltuunottoa oli vastustettu. Syinä mm. rajatietojen ja karttojen virheellisyys.
Kunnan edustaja näytti 1.6. esiteltyä keskeneräistä katusuunnitelmaluonnosta, ja kertoi ennakkohaltuunoton olevan välttämätön Trafikomin avustuksen saamiseksi. Avustusta olivat hakeneet kolme viranhaltijaa syksyllä 2019, vaikka katualuetta ei oltu vielä lunastettu. Itse asiassa se oli kulkenut kymmeniä vuosia asuinkiinteistöjen maalla.
Kunnan 2020 hyväksymän katusuunnitelman palautti hallinto-oikeus uudelleen valmisteltavaksi 21.2.2022 epäselvyyksien ja massiivisen katupuiden kaatamisen takia.
Kaatuuko syyte ympäristön tilaa heikentävästä muutoksesta siis Traficomin syliin?
Kuntalaisena ja asiasosaisena esitin kannanottoni puiden säilyttämisen puolesta.
Tilaisuudessa kysyttiin, onko lautamiehillä ollut mahdollisuus tutustua asiakirjoihin. Näin ei ollut ja he joutuivat tekemään haltuunottopäätöksen ilman tietoja.
Esitystä jatkettiin iltapäivällä ulkoilmateatterina – katsojille mm. näytettiin, miltä osin nykyinen pyörätie poistetaan ja kysyttiin haluaako tontinomistaja pitää asfaltin vai pitääkö kunnan viedä se pois.