Syksyllä perustetun Tarinoita maalta ja mereltä -kilpailun parhaat tekstit on valittu.
Hailuodon, Limingan, Lumijoen, Muhoksen ja Tyrnävän peruskoululaisille suunnattu kolmisarjainen kisa liittyy Opetushallituksen ja kuntien rahoittamaan Lukupoluilla -hankkeeseen. Se päättyy, mutta kirjoituskilpailua aiotaan jatkaa kolmen vuoden välein.
Viidessä kunnassa toteutetun hankkeen päätavoitteena on ollut varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa olevien lukutaitoa sekä vahvistaa lukuintoa. Lisäksi hankkeen tiimoilta on verkostoiduttu kaikkien kuntien alueella olevien lukutaitotoimia tekevien yksikköjen välillä. Tempausten ja tapahtumien toteuttajina keskeisessä roolissa ovat olleet kirjastot.
Hanketta on vetänyt Tyrnävä. Kuulammen koulun äidinkielenopettaja Teija Juntunen sanoo kunnissa toteutetun jo ennen hanketta paljon erilaisia lukutaitotoimia. Niistä ja hankkeen toimista on kerätty materiaali yhteen, jonka pohjalta laaditaan kaikille ikäluokille varhaiskasvatuksesta peruskoulun loppuun lukupolku.
– Lukupolut sisältävät ikätasoittain valmiiksi sopiviksi mietittyjä tehtäviä, tempauksia ja muuta. Lukupolut tehtäväpaketteineen julkaistaan luepa.fi -sivustolla, jota työstetään kevään aikana. Valmista olisi tarkoitus olla kesäkuussa.
Kirjoituskilpailun esikarsinta tapahtui kouluilla. Lopullisessa valintaraadissa olivat Juntusen lisäksi äidinkielenopettajana Tyrnävällä toimiva Krista Kurko, Tyrnävän pääkirjaston hanketyöntekijä Eevamaija Kukkala sekä kaksi Tyrnävän Kuulammen koulun Lukumyyrä-oppilasta. Lukumyyrät ovat vapaaehtoinen lukemisesta innostunut oppilasjoukko, joka järjestää koulullaan lukemiseen liittyviä tempauksia.
Kaikissa sarjoissa on palkittu kolme parasta kertomusta. 1.– 3. -luokkien voittajakirjoituksen teki Kanerva Kaukonen Hailuodon peruskoulusta. 4.– 6. -luokkien voittaja löytyi myöskin Hailuodosta. Hän on Saimi Holmi. Yläkoulun sarjan voittaja, nimimerkillä Helmi, 14 esiintyvä kirjoittaja on Kuulammen koululta Tyrnävältä.
Merenalainen maailman (1.– 3. -luokkien voittaja)
Olipa kerran meren alla Marjetta merenneito, joka ei ollut mikään tavallinen 16-vuotias tyttö. Eräänä merenalaisena päivänä hän lähti etsimään seikkailua. Kun hän oli uinut viisi tuntia, hän näki kojun, jossa luki ennustajan koju.
Merenneito ilahtui kovasti. Marjetta astui sisään. Vanha nainen ilahtui ja sanoi:
– Voi, olen odottanut sinua pitkään, Marjetta!
Pieni merenneito istui penkille tietämättä tulevasta tiedosta. Vanha nainen sanoi:
– Tyttö, minulla on tärkeää asiaa, josta en itse voi selviytyä. Nyt kysyn tärkeän kysymyksen, haluatko pelastaa merenalaisen maailman?
– Mitä tarkoitat?
– Tarkoitan, että vesimyrskyjen hallitsija on hyökkäämässä merenalaiseen maailmaan ja hänellä on taikakoru, jossa on taikaa, jolla hän voi tuhota maailman. Marjetta, haluaisitko sinä napata korun, jonka sisäiset taiat voivat myös olla hyödyksi sinulle?
– No, tämä on vaikea päätös. Onko mahdollista miettiä hetki?
– On, joo.
– Milloin nähdään?
– No vaikka vedenlaskun aikaan.
– Okei, nähdään sitten. Ja sitten kun olet kotona, niin minulla on kova työ selittää, että näin merenneidon.
Marjetan piti lähteä jännittävän kertomuksen kanssa linnaa kohden. Pian kello oli jo kymmenen illalla.
– Kuningas on varmaan vihainen ja kuningatar huolissaan. He eivät antaisi lupaa lähteä pelastamaan maailmaa. Niiden mielestä se olisi varmasti vaarallista, Marjetta mietti.
Marjetta rohkaisi itsensä ja kysyi:
– Voinko lähteä pelastamaan maailman?
Kuningas sanoi:
– Taas noita hömpötyksiä.
Kuningatar sanoi:
– Voi kulta, voitko olla kotona?
Marjetta huusi:
– Ette ikinä rohkaise minua!
Hän meni omaan huoneeseensa ja istui oman pöydän ääreen. Hän alkoi suunnittelemaan lähtöä salaa yöllä, vaikka tapaaminen olisi vasta aamulla. Marjetta meni päättäväisesti laittamaan herätyksen ja meni pehkuihin. Kello 12 yöllä Marjetta heräsi.
– Nyt on 6 tuntia, että pääsen lähtemään, otan siis taikaloitsut taskuun ja menoksi.
Marjetta oli pian ennustajan luona.
– Kartta, ennustaja sanoi.
– Mikä kartta? Marjetta kysyi.
– Eikö sinulla ole karttaa?
Ennustaja sanoi:
– Sinun pitää löytää se itse. Kartta on Suurmerellä. Yritä pärjätä, siellä on yksi este.
Marjetta käveli nyt taikamerellä ja hänen edessään oli totuudenportti. Totuudenportin vartija oli tiukka ja Marjetan pitäisi ohittaa hänet. Onneksi Marjetalla oli lumoustaikaa jäljellä.
Marjetta meni kiven taakse ja heitti. Kun vartija oli pyörtynyt hetkeksi, piti toimia. Marjetta juoksi totuudenportin läpi ja toisella puolella mietti, nyt pitäisi kartan olla lähellä. Ja niin olikin, kartta oli pimeässä kolossa. Kolossa oli pullo, jossa oli kartta.
Marjetta otti kartan ja se oli tyhjä. Kartassa ei siis lukenut mitään, mutta Marjetta ei ollut hämillään, koska hän tiesi, että se oli näkymättömyyskartta ja teksti tulisi ihan pian näkyviin. Mutta teksti ei tullut! Marjetta huomasi, että kartta oli väärinpäin. Marjetta käänsi kartan oikeinpäin ja ajatteli:
– Luolan pitäisi olla minun takanani. Nyt Marjetta kääntyi ja näki luolan. Luolassa pitäisi olla taikakoru!
Marjetta hiipi luolaan ja näki, että veden myrskyjen hallitsija oli nukkumassa. Koru oli saatava, ennen kuin hirviö heräisi. Marjetta ui kovempaa kuin ikinä oli uinut ja otti korun. Hän pujahti ulos ja ui täyttä vauhtia niin pitkälle kuin saattoi.
Sillä aikaa merenmyrskyjen hallitsija heräsi ja hoksasi heti tapahtuneen. Hän lähti jahtaamaan Marjettaa. Marjetta hoksasi hirviön ja näki edessään sokkelon ja pujahti sinne. Merenmyrskyjen hallitsija vihastui niin paljon, että rikkoi koko sokkelon.
Marjetan taikavoimia oli enää viisi sekuntia jäljellä. Hän näki taikakaupan, ui sinne ja otti taikajuoman. Hän tiputti sen suuhunsa ja hoksasi, että taikajuoma loppuisi ihan pian. Hirviö melkein hipaisi merenneitoa, kun Marjetta muisti korun taskussaan. Sillä hän lumosi hirviön.
Sitten Marjetta meni ennustajan luo ja sanoi:
– Tässä se on.
Hän näytti korun, ojensi sen ennustajalle. Ennustajan naama muuttui erikoiseksi ja ennustaja nauroi:
– Nyt minä olen voimakkain ja voin tuhota kylän! Marjetta otti kaikki taikansa ja pyörrytti ennustajan puoleksi tunniksi. Marjetta lähti hakemaan isänsä ja tappamaan ennustajan ja hirviön. Isä sai tapettua hirviön.
Kaikki hyvin, loppu hyvin.
Missä Ranta? (4.– 6. -luokkien voittaja)
Hei! Olen Meri, olen kirkkaan sininen ja puhdas. Äitini nimi on Jää. Hän on maailman paras äiti. Minulla on myös ystävä. Hänen nimensä on Ranta. Olen ollut Rannan kaveri aina. Isäni nimi on Maa. Äiti ja isä eivät asu yhdessä, mutta he rakastavat toisiaan ja minua. Olen usein Rannan kanssa, hän on mahtava ystävä. Talvisin minä nukun talviunet ja herään keväällä. Olen välillä vähän kylmä, mutta se johtuu siitä, että olen väsynyt.
Kesä on lempivuodenaikani, koska silloin kuulen paljon naurua, rakastan naurua! Kesässä on myös monta muuta ihanaa asiaa. Kuulen myös paljon lintujen laulua, veneiden lipumista tyynellä merellä ja vesipisaroiden tippumista.
Talvisin on hiljaisempaa, mutta ei kuitenkaan liian hiljaista. Talvisin on hyvä, että ei ole niin paljon ääntä, koska minähän nukun talvella. Viimeksi kun heräsin talviunilta, Ranta oli kadonnut. Olin hyvin hämmästynyt ja surullinen. En tiennyt, mitä tekisin ilman Rantaa. Isä oli tullut Rannan paikalle talvella. Kysyin isältä huolestuneena: ”Missä Ranta on?” Isä vastasi: ”Ranta lähti kesälomaksi ulkomaille”. Olin järkyttynyt! Nimittäin kesä olisi tylsä ilman Rantaa, koska ilman Rantaa oli pitkästyttävää ja väsyttävää. Toivoin todella, että Ranta olisi tulossa pian takaisin.
Kesä lähestyi kovaa vauhtia. Rantaa ei kuulunut, eikä näkynyt. Olin koko kesän aivan surullinen. Ilmat olivat kylmiä ja sateisia. Kesä oli vihdoin ohi, mutta Ranta ei vielä ollut täällä. Aika kului ja kului. Ohi meni elokuu, syyskuu ja marraskuu. Olin surullinen. Tuntui, että Rantaa ei olisi olemassa. Hänenhän piti mennä vain kesälomalle. Oli jo talvi eli minun oli aika mennä nukkumaan ja herätä taas keväällä. En kyllä odottanut sitä yhtään, koska en ollut nähnyt Rantaa koko vuonna, mutta minulla ei ollut vaihtoehtoja. En voinut välttää talviunia, koska olin valvonut keväästä asti ja kyllä minua jo väsyttikin. Toivoin todella, että Ranta olisi jo kevääseen mennessä tullut takaisin.
Talvi kului hitaasti, mutta kyllä talvi kului. Kevät tuli ja oli minun aikani herätä. Heräsin 12. toukokuuta ja ette usko, mitä tapahtui! Ranta oli palannut! Ette voi uskoa, kuinka onnellinen olin, kun näin Rannan! Se oli paras kesä, mikä minulla oli koskaan ollut! Tuntui kamalalta mennä nukkumaan taas, mutta nyt kun heräsin talviunilta, en malta odottaa näkeväni Rannan taas pitkästä aikaa. Ja olen varma, ettei hän ole kadonnut.
Nallen tarina (Yläkoulun sarjan voittaja)
Olipa kerran pieni lelutehdas, jossa valmistettiin paljon erilaisia leluja lapsille: nukkeja, hevosia, palloja ja autoja – sekä nalleja.
Nalleja valmistettiin tehtaassa tuhansia samanlaisia. Niillä kaikilla oli pienet mustat nappisilmät, pörröinen turkki ja punainen rusetti kaulassa. Nalleja ei olisi voinut erottaa toisistaan, mutta tämä tarina kertoo juuri tietystä Nallesta, joka tehtaassa valmistettiin.
Nallet pakattiin ensin omiin laatikkoihinsa, jonka jälkeen ne lastattiin pakettiautoon. Auto ajoi ajamistaan ja Nalle vietti pitkiä päiviä pimeässä pahvilaatikossa. Lopulta pakettiauto pysähtyi erään lelukaupan eteen. Lelut kannettiin kauppaan ja aseteltiin esille hyllyille. Nalle päätyi hyllyllään etummaiseksi.
Kauppa avattiin. Jo samana päivänä monet pienet kädet pitelivät Nallen laatikkoa, mutta se jäi silti hyllyyn. Nallella oli siis aikaa katsella kaupassa ympärilleen. Se näki toisia nalleja, mutta ne eivät olleet pörröisiä ja niillä oli punaisen rusetin sijasta sininen. Siellä oli myös kauniisiin mekkoihin, rentoihin oloasuihin ja tyylikkäisiin pukuihin puettuja nukkeja, kiiltävän muovisia hevosia, paljon pikkuautoja ja värikkäitä palloja. Ne kaikki oli tuotu lelukauppaan tehtaalta.
Nalle sai odotella kaupassa viikon, ennen kuin nainen nosti sen käsiinsä, pyöritteli sitä ympäri ja laittoi ostoskassiin. Nalle ei päässyt vielä kuitenkaan laatikostaan eroon, ei suinkaan, sillä se käärittiin punaiseen lahjapaperiin ja taas se sai odotella. Nallen elämä kuitenkin muuttui, kun pikkupoika avasi kääreet ja veti sen ulos laatikostaan. Voi miten mukavaa!
Pikkupoika oli nimeltään Matti. Nallesta ja Matista tuli parhaat ystävät, niin ainakin Nalle ajatteli. Se sai nähdä maailmaa, koska Matti otti sen mukaan kaikkialle: Päiväkotiin, jossa Nalle tutustui myös muihin lapsiin. Lääkäriin, jossa Nalle toi turvaa, kun lääkäri laittoi Matille rokotteen. Kerran Nalle pääsi myös uimaan mereen, tosin se kerta jäi ainoaksi. Meressä uimisen jälkeen Nalle joutui myös pesukoneeseen. Se ei ollut Nallesta kiva kokemus, mutta jälkeenpäin Matti oli sen kanssa entistä enemmän. Nalle pääsi myös mukaan Matin uuteen harrastukseen, sirkukseen. Se istui repun päällä katselemassa, kun Matti teki voltteja ja käveli nuoralla.
Aikaa kului. Matti kasvoi ja myös Nalle vanheni. Se sai kaulaansa uuden rusetin, melkein samanlaisen kuin alkuperäinen. Nallen turkki ei ollut enää niin ihanan pörröinen ja sen toinen nappisilmä oli irronnut.
Nallen oli hyväksyttävä se, että se ei ollut enää Matin paras ystävä. Nalle vietti kuukausia pimeässä kaapin perällä ja vain silloin se näki valoa, kun vanhemmat käskivät teini-ikäisen Matin siivoamaan perusteellisesti huoneensa. Siivouksen aikana Nalle näki Matin muuttuneen huoneen, jossa ei ollut enää leluja. Nyt seiniä peittivät julisteet, kuvat Matista ihmisystävineen ja palkinnot jääkiekosta. Sirkuksen Matti oli jo lopettanut, koska miettikää nyt miten noloa olisi, jos teinipoika harrastaisi sirkusta? Matti pyöritteli aina Nallea kädessään, mutta se päätyi takaisin samaan paikkaan. Mutta Nallella oli monia mukavia muistoja, joita se muisteli ollessaan yksin kaapissa.
Kun Matti oli muuttamassa ensimmäiseen omaan asuntoonsa, se laittoi Nallen laatikkoon, jossa luki Poisheitettävät. Nallen onneksi Matin äiti tarkasti vielä laatikon, ennen kuin vei sen roskikseen ja Nalle pelastui vanhojen sarjakuvalehtien, koulukirjojen ja rikkinäisten sukkien joukosta. Nalle oli jo parhaat päivänsä nähnyt ja ehkä jonkun mielestä jo valmis hävitettäväksi, mutta äiti muisti Matin lapsuuden rakkaimman lelun ja toivoi, että vielä joku toinen lapsi hyväksyisi resuisen Nallen omakseen ja siirsi sen laatikkoon, jossa luki Kirpputorille.
Nalle päätyi siis kirpputorille. Siihen kiinnitettiin hintalappu, jossa lukenut hinta ei ollut yhtään niin korkea, kuin yli vuosikymmen aiemmin. Nalle istui vanhojen astiastojen, digikameroiden, kirjojen ja vaatteiden keskellä. Isovanhemmat katselivat ja pyörittelivät kyllä Nallea käsissään, mutta päätyivät ostamaan lapsenlapselleen mieluummin uuden lelun, kuin vanhan ja kuluneen. Ties missä se oli pyörinyt!
Nalle vietti kirpputorilla yli vuoden, ennen kuin eräs rouva osti sen ja laittoi reppuunsa. Rouva oli nimeltään Hannele, joka työskenteli hyväntekeväisyysjärjestössä ja oli varma, että joku vähävarainen lapsi olisi iloinen saadessaan uuden lelun, vaikka se olikin jonkun toisen vanha. Hannelen luonakin Nalle ehti viettää melko kauan, koska sattui, että hän oli paitsi hyväntekijä, myös rakasti pieniä käsitöitä. Nalle sai uuden silmän ja ylleen Hannelen itsensä ommelleen paidan. Se oli valkoinen ja juuri sopiva.
Hannele vei entisöidyn Nallen työpaikalleen, josta se kuljetettiin ensin laivalla, sitten lentokoneella useiden muiden lelu-, ruoka- ja lääkelaatikoiden mukana ihan uuteen maahan. Mies kantoi lelulaatikon ulos ja jakoi leluja lapsille, jotka olivat hyvin erinäköisiä, kuin Matti oli ollut. He olivat hyvin nälkiintyneitä, pelokkaita, resuisia ja surullisia, mutta uudet lelut piristivät mieltä ja lapset leikkivät innoissaan uusilla leluillaan. Nalle tutustui moneen eri lapseen, koska siellä päin lapset halusivat, että kaikki lelut olivat yhteisiä. Nalle oli kuitenkin rakkain lelu eräälle pikkutytölle nimeltään Batsheva.
Elämä uudessa maassa oli hyvin erilaista, kuin Nallen entinen elämä Matin luona. Öisin ja päivisin soivat hälytykset, paukkui, ihmiset huusivat ja toisinaan lapset leluineen komennettiin sisätiloihin. Osa lapsista myös katosi ja Nalle metti heidän kohtaloaan. Nallen valkoinen paita oli muuttunut jo harmaaksi, kuten myös kaikilla muilla leluilla ja ihmisillä täällä. Nalle ei kuitenkaan välittänyt, koska sillä leikittiin taas.
Kuitenkin eräänä yönä sireenit huusivat tavallista enemmän, paukahdukset kaikuivat lähes taukoamatta ja ulkona ihmiset huusivat kovempaan ääneen, kuin ennen. Nalle makasi Batshevan kainalossa, kun joku tuli heidän asumukseensa, matalaan kivitaloon ja huusi, että heidän olisi lähdettävä. Batsheva ja muut lapset pakkasivat kiireesti vähäiset tavaransa reppuihin ja lähtivät seuraamaan aikuista. Nallen pää pilkisti repusta, kun lapset hiipivät jonossa monia kilometrejä, nousivat autoon ja ajoivat monta päivää pysähtymättä. Kaikki lapset olivat kovin pelokkaita ja moni itki. Eräänä aikaisena aamuna lapset nousivat autoista ja ahtautuivat veneisiin, jotka kuljettaisivat heidät jokea pitkin merelle, jossa he vaihtaisivat taas kulkupeliä päästäkseen turvaan. Nallen pää pilkisti edelleen Batshevan repusta, mutta ei kauaa, koska lapsia käskettiin jättämään turhat kantamukset pois. Tyttö luopui haikein mielin nallestaan, joka jäi joen äyräälle seuraamaan, kun lasten vene lähti. Silloin oli tuulinen päivä, joten nalle lennähti jokeen, josta se kulkeutui mereen. Meressä nalle ajelehti kuukausia, ennen kuin ajautui rantaan.
Matti oli jo aikuinen mies, kun hän iltalenkillään päätti kiertää merenrantareittiä. Hän katseli maisemaa, mietti työpäiväänsä ja sattui katsahtamaan jalkoihinsa oikeaan aikaan. Siinä makasi likainen ja vettynyt Nalle, joka katsoi suoraan ylös Mattiin. Matti ei enää muistanut lapsuutensa Nallea, mutta mietti, mistäköhän kaukaa lelu oli huuhtoutunut juuri hänen lenkkireitilleen. Sellainen oli Nallen tarina. Sen pituinen se.