Jutkoperällä asuu seniorikansalaisia sekä pikkuväkeä valmiina hiihtämään, mutta latuja sinne ei ole nyt tehty. Menneenä talvena päiväkodin ympäristössä oli latu, jota olisi mahdollista jatkaa hyvin valaistulle puistoalueelle. Osa iäkkäämmästä väestöstä ei pääse hiihtämään esimerkiksi Rantakylään kulkuvaikeuksien vuoksi ja työssäkävijät hiihtäisivät mieluummin lähellä kotiaan.
Miksi Jutkokylään ei ole tehty latuja, Limingan liikuntapaikkamestari Pekka Tervo?
– Vähäluminen talvi haastaa laduntekijät. Jutkokylään ei ole tehty vielä latua vähäisen lumimäärän vuoksi. Vasta viime viikonlopulla tulleet sateet antoivat edellytyksen kyseisen pienladun toteuttamiselle, joten latu tullaan tekemään sinne lähipäivinä.