Kes­kus­ta suurin kun­ta­puo­lue Ou­lus­sa, ko­koo­mus sai kaksi uutta paik­kaa, pe­ru­suo­ma­lai­set kolme – katso uuden val­tuus­ton ko­koon­pa­no

Sunnuntaina käytyjen kuntavaalien äänestysprosentti jäi alhaiseksi: uurnilla kävi vain noin 55 prosenttia äänioikeutetuista. Koko maan suurin puolue oli kokoomus.

Kokoomuksen Oulun vaalivalvojaisissa repesi riemu, kun ensimmäiset äänet kerrottiin.
Kokoomuksen Oulun vaalivalvojaisissa repesi riemu, kun ensimmäiset äänet kerrottiin.
Kuva: Teija Soini

Kokoomus ja keskusta taistelivat kuntavaalivoitosta Oulussa aivan viime metreille saakka. Noin kello 23:10 kaikki äänet oli laskettu ja keskusta vei voiton 0,5 prosentilla.

Kokoomus sai kuitenkin kaksi paikkaa lisää kaupunginvaltuustoon. Eniten uusia paikkoja sai kuitenkin perussuomalaiset kolmella uudella paikallaan.

Keskustalle valtuustopaikoista meni 15, mikä on kaksi paikkaa vähemmän kuin vuoden 2017 vaaleissa.

Kolmanneksi eniten ääniä Oulussa sai perussuomalaiset. Valtuustoon perussuomalaiset saavat siis yhteensä yhdeksän paikkaa.

Liike Nyt sai yhden paikan kunnanvaltuustoon, kun taas ASYL-valtuustoryhmä menetti ainoan paikkansa. Liike Nytiltä valtuustoon nousee Jussi Arponen, ASYL-ryhmästä eniten ääniä sai Junes Lokka.

Vasemmistoliitto menetti kaksi paikkaa. Vihreät menettivät yhden paikan.

Sdp piti kahdeksan valtuustopaikkaansa. Myös kristillisdemokraatit pitivät ainoan paikkansa.

Äänestysprosentti jäi alle kuudenkymmenen

Oulun ääniharavaksi nousi vasemmistoliiton Hanna Sarkkinen. Oulun kaupunginhallituksen keskustalainen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä ja Oulun kaupunginvaltuuston kokoomuslainen puheenjohtaja Juha Hänninen kävivät tiukkaa kamppailua Sarkkisen takana.

Ouluun valittiin yhteensä 67 kunnanvaltuutettua.

Juttu jatkuu taulukon jälkeen.

Oulun äänestysprosentti oli 52,7 prosenttia. Äänten tallentamisessa oli viiveitä. Vaalipäivän äänestysinto oli Oulussa varsin laimeaa.

Katso kuvia Oulun vaalivalvojaisista tästä.

Vuoden 2017 kuntavaaleihin verrattuna keskusta menetti kannatustaan Oulussa. Perussuomalaisten kannatus sen sijaan nousi Vuoden 2017 vaaleissa keskustan kannatus oli 24,2 ja perussuomalaisten 8,3 prosenttia.

Nämä puolueet saivat yli prosentin kannatuksen Oulussa (luvut prosentteina):

Keskusta 21,5

Kokoomus 21,0

Perussuomalaiset 13,7

Vasemmistoliitto 13,4

Vihreät 12,4

Sdp 11,6

Kristillisdemokraatit 2,0

Liike Nyt 1,8

Aito suomalainen yhteislista 1

Kokoomus Suomen vaalivoittaja

Eniten ennakkoääniä kuntavaaleissa valtakunnallisella tasollasai kokoomus, 21,4 prosentin äänisaaliilla.

Toiseksi eniten ääniä keräsi sdp 17,7 prosentilla ja kolmanneksi eniten keskusta 14,9 prosentilla.

Perussuomalaisten ääniosuus oli 14,5 prosenttia.

Vihreiden osuus äänipotista oli 10,6 prosenttia. Vasemmistoliiton 7,9 prosenttia.

Rkpn kannatus jäi noin 5 prosenttiin, kristillisdemokraattien noin 3,6 prosenttiin. Liike Nyt sai noin 1,6 prosenttia äänistä. Muut ryhmät saivat noin 2,1 prosenttia äänistä.

Uurnilla kävi vain noin 55,1 prosenttia äänioikeutetuista. Vuoden 2017 kuntavaaleissa äänioikeuttaan käytti noin 58,8 prosenttia suomalaisista.

Katso kaikki kuntavaalijutut täältä.

Lue myös: SDP:llä iloisia ja yl­lät­ty­nei­tä uusia val­tuu­tet­tu­ja – "Us­ko­ma­ton­ta mutta totta"

Lue myös: Pe­rus­suo­ma­lai­sil­le Li­min­gas­sa kolme li­sä­paik­kaa, vihreät ja kes­kus­ta me­net­tä­vät kaksi paikkaa – ko­koo­mus lisää kaksi paikkaa ja kris­til­lis­de­mo­kraa­tit tippuu val­tuus­tos­ta

Lue myös: Ko­koo­muk­sen nuo­ri­so­ket­ju hur­jas­sa vauh­dis­sa Oulussa – "Tee­ma­na on mah­dol­li­suuk­sien Oulu. Siitä ei voi tulla muuta kuin hyvää ai­kai­sek­si"

Lue myös: Kem­pe­lees­sä Kes­kus­ta me­net­tää kolme paikkaa –pe­rus­suo­ma­lai­sil­le ja ko­koo­muk­sel­le kolme paikkaa lisää

Lue myös: Orpon asema ko­koo­muk­ses­sa vah­vis­tui – vaa­li­voit­to ja puo­lueen me­nes­tys por­mes­ta­ri­ki­sois­sa to­teu­tui­vat