Kolumni

Kempeleen kunnanjohtaja Tuomas muistuttaa kuntien ydintehtävää olevan terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen: "Suomalaisten kasvanut into reippailla on otettu mielihyvin vastaan"

"Kaikenlainen reippailu on nyt in", Tuomas Lohi toteaa.

-

Vuosi 2020 jää historiaan koronaepidemiasta. Tämä viheliäinen ”pirulainen”, kuten presidentti Niinistö virusta kuvasi, on sekoittanut yhteiskunnan normaalin päiväjärjestyksen, täyttänyt uutiset ja hallinnut keskustelua kaikilla foorumeilla läpi vuoden.

Pandemian tuoma epävarmuus, pelko ja ahdistuskin ovat sutanneet laajasti suomalaista mielenmaisemaa. Epätietoisuus epidemian kestosta ja erilaisten rajoitustoimien jatkumisesta koettelee kansalaisten kärsivällisyyttä.

Viimepäivien rohkaisevat uutiset koronarokoterintamalta onkin otettu huojentuneina vastaan.

Ei kuitenkaan niin pahaa, et-teikö jotain hyvääkin. Lukuisten synkkien vaikutusten ohella koronaepidemialla on ollut myös positiivisia seurauksia. Sellaiseksi voidaan lukea kiistatta se, että suomalaiset ovat siirtyneet sisätiloista ulos ja löytäneet tiensä luontoon. Kaikenlainen reippailu on nyt in.

Kansallispuistoissa ja kotimaan matkailukohteissa on rikottu kävijäennätyksiä, vaellusreittien autiotuvat on vuokrattu loppuun kuukausiksi eteenpäin, retkeilykohteissa on saanut jonottaa makkaratikkuja ja lähiliikuntareitistöillä on riittänyt tossunkuluttajia ruuhkaksi asti. Mökkikauppaakin on tehty historiallisen vilkkaasti. Kansa on hurahtanut luontoon ja liikuntaan.

Kuntien ydintehtävää on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, joten suomalaisten kasvanut into reippailla on otettu mielihyvin vastaan. Näin myös Kempeleessä, jossa kunta on satsannut jo pitkään monipuolisiin ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksiin.

Haluamme olla liikuttava ja liikkuva kunta, jossa tarjonta on monipuolista, eri toimijoiden välinen yhteistyö sujuvaa ja olosuhteet kehittyvät laaja-alaisesti.

Kempele tunnetaan aktiivisena liikunnan ja urheilun edistäjänä. Kunnassa toimii monipuolinen ja lajivalikoimaltaan laaja kirjo seuroja ja yrityksiä, jotka liikuttavat viikoittain tuhansia ihmisiä vauvasta vaariin. Yhteistyö eri toimijoiden välillä toimii ja talkoovalmiuttakin on. Kunta tukee taloudellisesti seura- ja järjestötoimintaa ja kokoaa säännöllisesti avaintoimijat liikuntaraatiin pohtimaan yhteisiä kehittämistarpeita.

Myös olosuhteita on petrattu määrätietoisesti. Uutisoitavaa on riittänyt aivan viime päivinäkin, sillä Kempeleeseen rakennetaan parhaillaan uutta maastoliikuntareitistöä. Köykkyrin, Linnakankaan, Kokkokankaan, Ketolanperän ja Mourungin alueille sijoittuvan reitin kokonaispituus on yhteensä noin 36 kilometriä.

Reitistä tulee ympärivuotinen ja sinne voi suunnata niin jalkaisin kuin pyöräillenkin. Rakennettava reitti sisältää useita erimittaisia lenkkejä laavuineen ja makkaranpaistopaikkoineen, mikä mahdollistaa sen hyödyntämisen ikä- ja kuntohaarukan laidasta laitaan.

Koronaepidemia roikottaa synkkiä pilviä taivaalla, mikä lisää entisestään tarvetta panostaa kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Kaikenlaisen reippailun tukeminen on tässä tärkeässä roolissa. Haluamme olla liikuttava ja liikkuva kunta, jossa tarjonta on monipuolista, eri toimijoiden välinen yhteistyö sujuvaa ja olosuhteet kehittyvät laaja-alaisesti.

Työ on pitkäjänteistä ja tarpeet monenkirjavia, mutta lähtökohdat ovat erinomaiset.

Tuomas Lohi

Kempeleen kunnanjohtaja, FT