Hailuodon kiinteän yhteyden valmistelu etenee rakentamissuunnittelulla, vaikka Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri hakikin korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa hankkeen vesilupapäätöksestä.
Rakentamissuunnitteluun liittyen ja jäätilanteen salliessa väylällä tehdään pohjatutkimuksia. Viikoilla 7 ja 8 tehdään lisäksi koepaalutusta Riutunkarin lauttarannassa.
– Koepaalutuksella hankitaan lähtötietoa suunnittelua varten. Pohjatutkimukset ja maa-alueelle tehtävät koepaalutukset eivät ole vesiluvan alaista työtä, joten ne voidaan toteuttaa valituskäsittelynkin aikana, Väyläviraston projektipäällikkö Jukka Päkkilä kertoo maaperätutkimuksista.
Vaasan hallinto-oikeuden hylättyä vesiluvasta tehdyn valituksen rakentamisen piti käynnistyä tänä keväänä.