Isak ja Josefina Heikan lasten elämä ei aina mennyt tavanomaisia latuja. Ei myöskään sisarussarjan nuorimpiin kuuluvan Anders Bror Heikan. Hän asui ja työskenteli 43 vuotta Argentiinassa, viljeli yerba matea, teki avustustyötä köyhien parissa ja ystävystyi maan silloisen presidentin Juan Perónin Eva-vaimon kanssa.
Anders eli Antti Veikko Heikka syntyi 20. toukokuuta vuonna 1900 perheen 12. lapsena. Parikymppisenä nuorukaisena hän lähti opiskelemaan diakoniksi Sortavalaan. Kaupunki oli ennen sotia merkittävä kristillisen järjestötoiminnan keskus, ja siellä toimi myös Liikolan Miesdiakonilaitos.
Ilmeisesti pian valmistumisensa jälkeen Heikka työskenteli Karjalan Kannaksella Kirvun luonnonparantolassa, jonka oli perustanut Maalin Bergström. Heikka ei kuitenkaan kauan Kirvussa viihtynyt. Hän aikoi perustaa Vaasan Klementinkadulle luontaisparantola Pilvilinnan, joka toimisi Bergströmin oppien mukaan. Parantolasta säilyneen mainoksen mukaan siellä annettiin höyrykylpyjä, savikäärehoitoja ja hierontaa sekä noudatettiin yksilöllistä ruokavaliota ”kadotetun terveyden takaisin palauttamiseksi.”
Todennäköisesti parantola ei koskaan aloittanut toimintaansa.
Heikka työskenteli ilmeisesti myös Oulussa 1920-luvulla toimineessa luontaisparantolassa, joskaan tästä ei ole säilynyt tarkempaa tietoa.
Antti Heikka vihittiin avioliittoon 24. kesäkuuta 1928 Helvi Hatanpään kanssa. Samana vuonna pariskunta päätti lähteä Pohjois-Amerikkaan satojen muiden suomalaisten tapaan: Ensin Saksan Stettiniin (nykyisin Puolan Szczecin), sieltä Hampuriin ja lopulta Atlantin yli uudelle mantereelle.
”Olimme Helvin kanssa laivan suurella kannella, joka oli kuin kaupungin katu, ja näin ne Skotlannin rannat, kaupunkien tornit rikkauksineen. Ihanat ovat seudut, joista laivamme kulkee”, Heikka kirjoitti kotiväelleen elokuussa 1928.
Pohjois-Amerikkaan he eivät kuitenkaan koskaan päässeet. Oulu-lehdelle vuonna 1971 antamassaan haastattelussa Heikka kertoo:
”Minut houkuteltiin Argentiinaan, koska sieltä oli kuulemma helpompi päästä Pohjois-Amerikkaan. Karu totuus paljastui kuitenkin pian. Pääsy kalliiden ”entratojen” vuoksi oli vielä vaikeampaa kuin Suomesta.”
Heikat jäivät hetkeksi Buenos Airesiin, mutta varsin pian he siirtyvät Paraquayhin, jossa asui suomalaisia tuttavia. Lokakuussa 1928 hän kirjoittaa Paraquaysta:
”Nyt siis perillä. Matkan päämäärä on siis nähtynä. Hiukan erilaista, kuin mitä osasi kuvitella.---- On käytävä aarniometsään ja raivattava sinne tulevaisuuden maa ja koti. --- Meillä oli tuska ja työ päästä rajan yli, kun passimme oli toiseen valtakuntaan, Argentiinaan. --- Piti tulla varkain rajan yli, ja tullin j.n.p sydän kurkussa, pelon kanssa. Nyt olemme turvassa, kun olemme täällä Mähi-Kihnilän kaasossa.”
Kirjeistä päätellen pariskunta suunnitteli hankkivansa Paraquaysta viljelymaata. Joulukuussa 1928 hän kuitenkin kirjoittaa:
”Täällä on nyt paremmin epäedulliset olot, kun on sota parhaillaan. Nyt on vaikeampi lähteä muualle päin, ennen kuin sodan melske rauhoittuu. --- Minä olen muuttanut aarniometsän sydämestä tänne Canteran kaupunkiin. --- Helvi pääsisi toiseen valtioon tai Etelä-Amerikan suureen pääkaupunkiin Buenos Airesiin kieltä oppimaan eräänseen norjalaiseen perheeseen. --- Minäkin sitten muutan sinne, jos saisin paikan sieltä ja kun oppisin kielen.”
Heikat palasivat Argentiinaan vuoden 1929 alkupuolella. Mutta jo saman vuoden marraskuussa Buenos Airesista lähetetyssä kirjeessä hän haikailee Suomeen:
”...usein on täällä suomalaisiakin laivoja. On aivan voittamista itsessään, ettäkö astua laivaan ja seilata synnyinmaahan...”
Vielä tässä kirjeessä Antti mainitsee Helvi-vaimonsa. Vuonna 1931 Helvi muutti kirjansa syntymäkuntaansa Peräseinäjoelle. Virallisesti pariskunnan avioliitto päättyi 8. syyskuuta 1932.
Argentiinassa Heikka vuokrasi valtiolta 25 hehtaarin maatilan noin kuuden kilometrin päästä Oberan kaupungista ja viljeli siellä yerba matea, jonka lehdistä valmistetaan argentiinalaista kansallisjuomaa, matea. Sen viljelystä ja valmistuksesta Antti lähetti Suomeen tarkkoja selostuksia.
Hän kirjoittaa vuonna 1946 Alart-veljensä pojalle Hannekselle ja tämän Toini-vaimolle:
”Kunpa pian avautuisi tie päästä tänne, säästä sitä varten rahaa, jos sitten saapi pankeista ulos... --- Minun toverini Valdemar kovin haluaisi, että tulisit, hän auttaa kielen suhteen kaikissa tapauksissa.”
Antin luokse Argentiinaan matkusti kuitenkin Agda-siskon 26-vuotias poika, Erkki Lindqvist vuonna 1952. Hän auttoi setäänsä tilan töissä 19 vuotta.
Maanviljelyn ohella Antti Heikka harjoitti vapaaehtoista laupeudentyötä köyhien parissa. Eräällä tällaisella hyväntekeväisyyskäynnillä hän tapasi köyhien ystävänä ihaillun Evita Perónin. Hänen miehensä Juan Perón oli valittu Argentiinan presidentiksi vuonna 1946.
”Siellä, missä Eva Perón liikkui, reunusti katujen ja teiden varsia tuhatpäiset ”akkalaumat” ulvomassa suojelijalleen Evalle. Kerran hän saapui myös Oberaan. Olin silloin puuhannut kaupunkiin ensimmäistä sairaanhoitoasemaa köyhille ja varattomille. Silloin ei Eva vielä tiennyt puuhistani, ja minun oli tarkoitus antaa hänelle asiaa koskeva kirjelmä. Olin kuitenkin sortua hullaantuneiden naisten jalkoihin ja näytti, etten saa koko kirjettä annettua Evalle”, Heikka kertoo Oulu-lehdessä.
Lopulta hän sai kuitenkin keploteltua itsensä Perónin lähelle ja annettua kirjeen. Kun Heikka oli kertonut asiansa presidentin puolisolle, tämä oli kapsahtanut hänen kaulaansa ja huudahtanut: ”Jumala siunatkoon teitä, mies!”
Ystävyydeksi muodostunut suhde Eva Perónin kanssa vauhditti myös Antti Heikan hyväntekeväisyystyötä. Oberaan rakennettiin sairaanhoitoasema, joka sai nimekseen ”Ensimmäinen sairaanhoitoasema – Eva Perón.” Sairaanhoitokurssin Argentiinassa käynyt Heikka hoiti sairaanhoitoasemaa aluksi yksin. Myöhemmin hän sai yhden apulaisen.
Eva Perón kuoli syöpään vuonna 1952. Ennen kuolemaansa hän kirjoitti Antille kiitoskirjeen tämän tekemästä työstä köyhien hyväksi. Oberan köyhien sairaanhoitoasema tuhoutui Perónien kukistumista seuranneiden poliittisten levottomuuksien melskeissä vain muutaman toimintakuukauden jälkeen.
Oulu-lehden haastattelussa Heikka kuvailee elämäänsä Argentiinassa varsin vähäsanaisesti.
”Kyllä siellä oli köyhyyttä ja rikkauttakin. Työmies oli köyhä ja kurja, mutta suurtilalliset olivat mahtavia. Hyviä ihmisiä he olivat.”
Helmikuussa 1971 Erkki kuoli yllättäen hammasoperaation jälkikomplikaatioihin. Tämä oli ikääntyneelle Antti Heikalle järkytys. Hän myi tilansa ja muutti takaisin Suomeen. 71-vuotias mies ei ollut käynyt kotimaassaan kertaakaan sitten lähtönsä, ja sopeutuminen oli aluksi vaikeaa.
Oulu-lehden haastattelussa Heikka kertoi, että oli suunnitellut kotimaahan paluuta aiemminkin, mutta Argentiinasta ei saanut viedä valuuttaa ulos. Erkin kuoltua hän myi tilansa ”polkuhintaan” ja lähti Suomeen tuttaviensa kehotuksesta. Erkki Lindqvistin Suomessa asuvat sukulaiset olivat keränneet ja lähettäneet tälle rahaa kotimatkaa varten. Erkin kuoltua sovittiin, että Antti voisi käyttää tuon summan.
Aluksi Antti asui Annu-siskonsa luona ja viimeiset vuotensa Lassintalossa Oulussa. Antti Heikka kuoli 10. lokakuuta 1978. Hänet haudattiin Rantakylän hautausmaalle Liminkaan.
Lähteet: Heikan sukua. Sukukirja. Toimittanut Outi Helama-Pietilä. Outi Helama-Pietilän ja Esko Niskasen haastattelut. Antti Heikan Oulu-lehdessä 1971 ja Kalevassa 1970-luvulla julkaistut haastattelut.
https://www.sortavala.fi/sortavala-ja-lahiymparisto/sortavala/kirkollinen-toiminta/#kristillinen-jarjestoelama-ennen-sotia
https://www.naistenaani.fi/www-naisenaani-fimaalin-bergstrom-luonnonparantaja-ja-liikenainen/
https://www.britannica.com/biography/Eva-Peron
