Juttu on julkaistu Rantalakeudessa 8. lokakuuta 2008.
– Suomen kunnista peräti 43 rikkoo perustuslakia, kun ne eivät kykene tarjoamaan kuntalasilleen kaikkia subjektiivisia oikeuksia. Näitä ovat esimerkiksi päivähoito ja vaikeavammaislain mukaiset palvelut, Vihreiden kansanedustaja Erkki Pulliainen totesi puhuessaan sunnuntaina Oulunsalossa Suur-Oulun mahdollisuudesta.
Pulliainen ei itse ottanut selkeää kantaa Suur-Oulun muodostamiseen. Hän ei hyväksy kuntien pakkoliitoksia, mutta sanoi kehottaneensa Oulun päättäjiä tekemään joka syksy Oulun alueen kuntien talousarvioista konsernibudjetin.
– Siinä näkyy, kuinka paljon Oulun asukkaat joutuvat mahdollisesti kantamaan naapureiden velkataakkaa, jos liitoksia syntyy, hän sanoi.