Mainos: Tilaa tästä Rantalakeus Digi koko vuodeksi samaan hintaan: 4 kk 28 € + 2 kk kaupan päälle

Kolumni

Vai­kei­den­kin asioi­den jul­ki­tuo­mi­nen on tär­keää, vaikka se kuinka hä­vet­täi­si

-
Tänään

Vai hävettääkö sittenkään?

Haastattelin Tuukka Myllymäkeä, joka kertoi tarinan masennuksestaan. Juttu on luettavissa linkistä: Tuukka Myl­ly­mä­ki haluaa kertoa ta­ri­nan­sa ma­sen­nuk­sen se­lät­tä­mi­ses­tä, jotta asian ym­pä­ril­lä pyörivä stigma väistyy – "ma­sen­tu­neen elämä tuntuu niin pahalta ja raa­dol­li­sel­ta, ettei sitä toi­voi­si ke­nel­le­kään".

Keskustelussamme kävimme läpi häpeää, joka saattaa olla esteenä jonkin oman ongelman kertomiselle. Tuukka häpesi masennustaan, mutta puhe auttoi. Jos aivokemiat menevät solmuun, niin mitä hävettävää siinä on? Mikä kumma siinä on, että on olevinaan helpompi pitää suu supussa ja kärvistellä itsekseen asian kanssa, kuin kertoa ongelmastaan jollekin? Siinähän saattaa käydä niin, että ongelma onkin ratkaistavissa. Jos elämässään tekee virheen, niin on varmasti myös onnistunutkin jossain, sillä virheiden teko kuuluu oppimisprosessiin. Oli kyse sitten elämästä tai vaikka jalkapallosta.

Parhaimmillaan vaikeiden ja henkilökohtaisten asioiden jakaminen myös muille voi jopa pelastaa ihmishengen.

Minulle luultavasti kävi niin.

Kerroin valtakunnan lehdessä kokemuksistani ollessani perheväkivallan otteessa. Silloinen puolisoni muun muassa tykkäsi ulkoiluttaa minua keskiyöllä ilman kenkiä pihamaalla sekä kuntoilla nostelemalla minua seinille.

En ole koskaan hävennyt kokemaani, mutta monelle väkivaltaisessa suhteessa elävälle on vaikea paikka myöntää asia edes lähipiirilleen, saati sitten julkisesti ja ymmärrän täysin miksi se on hankalaa. Ainahan sitä haluaisi uskoa, että tämä oli viimeinen kerta, vaikka tyhjiä lupauksia on aiemmin annettu jo lukuisia.

Jutun tultua julki sosiaalisen median viestilootani pursuilivat viestejä. Ihmiset jakoivat omia kokemuksiaan. Osa jakoi tarinansa selviämisestä, osa pohti lähtöä nykyisestä suhteestaan ja osa kauhisteli sekä kiitti rohkeudestani jakaa tuo tarina.

Sain myös viestin, jossa kirjoittaja oli lukenut tarinani, pakannut tavaransa ja lähtenyt pakomatkalle väkivaltaisesta kodistaan. Puoliso oli jo useita kertoja aiemmin hakannut kirjoittajan sairaalakuntoon. Todennäköisesti kovin montaa kertaa ei keho olisi enää kestänyt ja kirjoittaja olisi päätynyt tilastoon, jossa puoliso riistää kumppaninsa hengen.

Kirjoituksen luettuani ymmärsin, että mitä vaikeampi asia on, sitä tärkeämpää se on nostaa esille. Rantalakeudellakin on värikäs lukijakunta, joilla on lukuisia tarinoita kerrottavanaan ja meidän toimittajien tehtävänä on kirjoittaa näitä henkilökohtaisia ja arkojakin asioita julkisuuteen. Se on mielestäni yksi tapa parantaa maailmaa tarina kerrallaan.

Olitko velkakierteessä, päihdekoukussa tai kietoiko syömishäiriö sinut pauloihinsa? Onko elämässäsi ollut hetki, milloin olet hävennyt ihan valtavasti? Kerro tarinasi, voit pelastaa sillä hengen.

Tiina Jokinentiina.jokinen@rantalakeus.fi