Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on kirjannut maanantaina 160 uutta laboratoriovarmennettua koronavirustartuntaa.
Niistä kaksi on rekisteröity Ouluun. Uusia tartuntoja on rekisteröity myös muualle maakuntaan: Iihin kaksi, Muhokselle yksi ja Pyhännälle yksi.
Oulussa on todettu koko epidemian aikana nyt yhteensä 1095 koronatartuntaa ja koko Pohjois-Pohjanmaalla 1468.
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä tartuntojen määrä nousi yhdellä Torniossa todetulla tapauksella. Alueelle on nyt rekisteröity tartuntoja yhteensä 344.
Lapin sairaanhoitopiirissä tartuntoja on nyt 352, mikä on sama lukema kuin eilen. Myöskään Kainuun tartuntamäärissä ei ole tapahtunut muutoksia sunnuntaihin verrattuna. Maakuntaan on kirjattu nyt 167 koronavirustartuntaa.
Koko maassa on todettu epidemian aikana nyt yhteensä 35 137 koronavirustartuntaa.
Uusia kuolemantapauksia 22
THL:n mukaan tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu koko maassa tähän mennessä yhteensä 546 kappaletta, mikä on 22 kuolemaa enemmän kuin viime keskiviikona.
Sairaanhoitopiirien sairaaloissa olevien potilaiden määrä on tällä hetkellä 93. Kaupungin- ja terveyskeskussairaaloissa olevien potilaiden määrä on puolestaan 115. Tehohoidossa on tällä hetkellä yhteensä 29 potilasta.
THL:n tiedot pohjautuvat tartuntatautirekisteriin, johon kirjataan kaikki epidemian aikana todetut laboratoriovarmennetut koronavirustartunnat. Luvut eivät ole päiväkohtaisia, vaan ne saattavat päivittyä viiveellä.
Juttua päivitetty klo 12:45: lisätty fakta koronatartunnoista kunnittain.
Juttua päivitetty klo 13:44: lisätty tiedot kuolemantapauksista ja hoidon piirissä olevista potilaista. Lisätty myös tieto Pyhännän tartunnasta.
Pohjois-Suomen kuntien koronatartunnat:
THL listaa kunnat, joissa on todettu vähintään viisi koronavirustartuntaa.
Alavieska 5
Haapavesi 18
Ii 31 (+2)
Inari 6
Kajaani 61
Kalajoki 8
Kemi 89
Kemijärvi 10
Keminmaa 20
Kempele 53
Kittilä 40
Kolari 33
Kuhmo 34
Kuusamo 16
Liminka 14
Lumijoki 6
Muhos 13 (+1)
Muonio 5
Nivala 26
Oulainen 9
Oulu 1 095 (+2)
Paltamo 7
Pudasjärvi 6
Puolanka 6
Pyhäntä 7 (+1)
Raahe 40
Reisjärvi 12
Rovaniemi 173
Sievi 15
Siikajoki 9
Siikalatva 5
Simo 5
Sodankylä 61
Sotkamo 51
Taivalkoski 8
Tervola 13
Tornio 180 (+1)
Tyrnävä 18
Utajärvi 7
Utsjoki 11
Ylitornio 37
Ylivieska 53
Lähde: THL