Kun toimintaa muutetaan, uudistetaan tai muutoin myllätään, kestää oikean uran löytäminen jonkin aikaa. Välttämättä se ei aina edes löydy, sillä ongelmat saattavat paisua liian suureksi. Mitään ei kuitenkaan kannata latistaa alkuunsa, eikä keskeneräistä kovin paljon arvostella.
Hyvinvointialueiden käynnistymiseen liittyy vielä paljon kysymyksiä. Pohjois-Pohjanmaan oma hyvinvointialue, Pohde, pyörii jo, mutta odotettavissa on muutoksia toiminnan edetessä ja tarkentuessa.
Tässä lehdessä kerromme yhdestä muutoksesta, jolla on vaikutusta monen iäkkäämmän kuntalaisen arkeen. Lakeudellakin ruokapalveluasiakkaat saavat jatkossa lämpimän ruuan sijaan lämmitettävät ruoka-annokset kylmäkuljetuksina. Muutoksessa on etunsakin, mutta esimerkiksi monelle muistisairaalle ikäihmiselle uusi arki voi olla hakusessa. Suuria kuvioita on aina helppo piirrellä, mutta täytyy muistaa mitä ne merkitsevät ruohonjuuritasolla.