Mainos: La­keus­rak­kau­den vah­vis­ta­ja. Tutustu Ran­ta­la­keus Digiin 1 kk 1 €. Tilaa tästä.

Kolumni
Tilaajille

Pi­täi­si­kö Karpon Han­nul­le viedä jou­lu­kink­ku, pohtii Tiina Jo­ki­nen: "Tältä siis tuntuu, kun on tehnyt elo­ku­vaa, joka voittaa ylei­sö-Jus­sin sekä Karpon"

Tänään

Menneellä viikolla jaettiin kotimaisen elokuvan Jussi-patsaat. Itse muistin asian vasta, kun näin kuvapalvelu Instagramissa Olga Temosen päivityksen, jossa hän istui täydessä tällingissä juhlivan elokuvaväen keskellä. Asettelin itseni papalta saadun perintönahkasohvan uumeniin, avasin television ja hämmästelin tapahtumaa, jossa oli ihmisiä. Ihastelin kauniita asuja ja lahjakkaita taiteilijoita, jotka kerta toisensa jälkeen saivat noutaa kipsimiehen koristamaan kotiaan. Perisuomalaiseen tyyliin kunnianosoitus noudettiin varsin nöyrästi ja vähäeleisesti, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Miltäköhän tuntuu voittaa Jussi-patsas?

Ajatukseni harhailivat reilun parin vuoden takaiseen aikaan, jolloin laitoin sähköpostia Tuukka Temoselle ja tarjouduin tekemään opintoihini liittyvän harjoittelun hänen ohjaamassaan elokuvassa. Minulla oli sopivasti elokuvaan teemaan liittyen vahva kokemus hevosista, teatterin lavasterakentamisesta ja kuorma-autokortti, joten minut toivotettiin tervetulleeksi työryhmään. Valtavan työmäärän ja pitkien sekä raskaiden työpäivien jälkeen aloin ymmärtää, mikä elokuvanteossa maksaa. Elokuvassa näkyvälle viiden minuutin mittaiselle kohtaukselle on vaadittu lukuisia näkymättömiä ammattilaisia, joiden nimet kulkevat leffan lopussa pitkänä soljuvana nimikimarana.