Oulun ympäristön kynäilijät ry:n kymmenvuotisjuhlan kunniaksi järjestetyn mininovellikilpailun tulokset julkistetaan perjantaina Limingan taidekoulun auditoriossa. Koronarajoitusten vuoksi tapahtuman osallistujamäärä on rajoitettu, mutta tilaisuus videoidaan ja lähetetään myöhemmin Youtubeen.
Yhdistys sai kilpailuunsa hyvän osanoton. Novelleja saapui kaikkiaan 90 kappaletta 70 eri henkilöltä. Yhdistys toteaa tiedotteessaan kilpailulle olevan selvää kysyntää.
Taidekoulun rehtori Ari Karvosen, Limingan kirjasto- ja kulttuurijohtaja Janne Nevalan sekä kirjallisuuden maisteri Anna-Kaisa Järven muodostama esiraati valitsi loppusuoralle kymmenen parasta novellia. Niistä päätuomari, tyrnäväläinen pitkän linjan valtiomies Tapani Tölli on valinnut kolme parasta. Palkintotilaisuudessa palkitaan kilpailun kärkikolmikon kirjoittajat. Ohjelmassa on myös Tibor Garanvölgyin pianonsoittoa. Puheen pitää yhdistyksen puheenjohtaja Maija Ahola.