Kolumni

Miten korona vai­kut­taa vaa­lei­hin?, miettii Mikko Salmi: "Oma kynä kan­nat­taa ottaa vaa­li­pai­kal­le mukaan"

-
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Loppiaisen jälkeen minuun otti yhteyttä Ouluun muuttava viiden lapsen äiti. Hän kyseli Oulun palveluja lapsiperheille. Kerroin edullisista harrastusmahdollisuuksista, laadukkaasta opetuksesta ja arjen sujuvuudesta. Äiti innostui kovasti ja kertoi, miten ihanaa on muuttaa kotiseudulle Ouluun, jossa Espoon rivarineliön hinnalla saa jokaiselle lapselle ikioman huoneen.

Juttumme polveili Oulun tulevaisuuteen ja tärkeisiin elinvoimahankkeisiin. Äiti oli huolissaan koulutuspaikkojen tulevaisuudesta sekä nuorten työttömyydestä. Kerroin työllisyyskokeilusta, jonka piiriin kuuluu maaliskuusta alkaen kaikki alle 30-vuotiaat työttömät työnhakijat. Jatkossa kunta ottaa entistä suuremman vastuun nuorten sekä maahanmuuttajien työllisyydestä. ”Kyllä Oulu tarvitsee kunnon tapahtuma-areenan”, päätti äiti tulevaisuusteemamme.

Keskustelumme pitkittyessä puheemme kääntyi kuntavaaleihin. Hän kysyi Oulun poliittisesta ilmapiiristä ja valtuustotyöskentelystä. Huokailimme molemmat käytöstapojen ja keskinäisen kunnioituksen rapautumista. Onneksi vaalit ovat pian ja uusi valtuustokausi mahdollistaa uudenlaisen keskustelukulttuurin.

Lopuksi houkuttelin äitiä itsekin asettumaan ehdolle kuntavaaleissa. Luurin päässä kuului pitkä hiljaisuus. ”Mitä puoluetta suosittelisit?”, kuului viimein kysymys. Sanoin, että kaikki demokratiaan uskovat ja ihmisoikeuksia kunnioittavat puolueet ovat hyviä paikkoja vaikuttaa. Tällä hetkellä Oulun kaupunginhallituksessa ei ole edustettuna yhtään puoluetta, joka ei näitä kriteereitä täyttäisi. Äiti lupasi harkita asiaa. Sanoimme toisillemme heipat ja toivotin koko perheen tervetulleeksi Ouluun, Pohjoisen valkeaan kaupunkiin.

"Kuntavaaliehdokkaankin on hyvä muistaa, että ihmisellä on kaksi korvaa ja yksi suu. Samassa suhteessa on politiikassa hyvä kuunnella ja puhua."

Poliittiset puolueet keräävät juuri nyt kiivaasti ehdokaslistojaan huhtikuun vaaleihin. Vaalituloksen ratkaisee äänten lisäksi myös taitava ja monipuolinen ehdokasasettelu. Sen vuoksi ehdokaslistoille on saatava mahdollisimman monipuolinen kattaus eri ikäisiä ja ammattitaustaisia ihmisiä. Tuo viiden lapsen äitikin olisi mainio ehdokas monen puolueen listoille.

Mikäli haluat olla mukana vaikuttamassa Oulun alueen asioihin, nyt on viimeinen hetki laittaa itsensä likoon ja hakeutua ehdolle kuntavaaleihin. Nimittäin kunnanvaltuustot tarvitsevat juuri Sinun panostasi ja ajatteluasi. Ehdokashakemukset tulee jättää viimeistään 9.3.2021, joten aikaa on vielä. Parhaiten pääset ehdolle ottamalla yhteyttä eri puolueiden vaalivastaaviin. Äänioikeusrekisteri vahvistetaan 26.2.2021, joten se määrää sen, missä kunnassa käytät ääntäsi ja voit asettua ehdolle. Varsinainen vaalipäivä eli kansanvallan juhlapäivä on sunnuntaina 18.4.2021.

On mielenkiintoista nähdä, miten korona vaikuttaa kuntavaaleihin. Ainakin äänestysprosessista tulee ikimuistoinen. Äänestyspaikoilla turvaväleistä ja hygieniasta on huolehdittava mahdollisimman hyvin. Esimerkiksi oma kynä kannattaa ottaa vaalipaikalle mukaan. Lisäksi kotiäänestystä tullaan kysymään yli 70-vuotiaiden osalta hyvinkin paljon. Vaalivirkailijoita tarvitaan siis huomattavasti aiempaa enemmän. Se, miten korona vaikuttaa vaalitulokseen, en osaa ennakoida. Äänestysprosentti sen sijaan saattaa jäädä rajoitustoimenpiteiden vuoksi valitettavan matalaksi.

Joululomalla luin monien muiden tavoin Barack Obaman elämänkerran. Hän kertoi ainutlaatuisen poliitikkouransa nousuista ja laskuista. Mieleeni jäi se valtava jalkatyö ja intohimo, jolla hän on halunnut maailmaa parantaa. Olennaista on Obaman mukaan oppia kuuntelemaan ihmisiä. Kuntavaaliehdokkaankin on hyvä muistaa, että ihmisellä on kaksi korvaa ja yksi suu. Samassa suhteessa on politiikassa hyvä kuunnella ja puhua.

Mikko Salmi

Oulun kaupungin viestintäjohtaja