Kempeleen seurakunnassa on pandemiavuoden aikana kiivaasti pohdittu, miten seurakuntalaisten kohtaaminen on mahdollista vallitsevien koronarajoitusten aikana, kun kokoontumiset eivät ole sallittuja. Alun perin suunnitelmissa oli ulkoiluillat esimerkiksi nuotion äärellä pienissä ryhmissä, mutta rajoitusten kiristyessä seurakunnan työryhmä sai idean tarjota yksilötoimintaa laajemmin, kuin koskaan aiemmin.
Yksi uusi toiminnan muoto on lenkkikaverikävelyt, jossa työntekijät lähtevät keväisille poluille lenkkiseuraksi seurakuntalaisille.