Kolumni

"Kun pahan valta kasvaa maail­mas­sa, on aika vah­vis­taa toisen maail­man ääntä – sen äänen nimi on Rak­kaus", toteaa Mikko Salmi

-
Kuva: Anni Männikkö
Kuntakuulumisia

Eivät ole vuosisadat veljeksiä keskenään! Eivät totisesti. Sata vuotta sitten vietettiin Euroopassa sodanjälkeistä kepeää elämää. Berliini hehkui vapaamielistä kulttuuria ja maailma oli täynnä väriloistoa.

Nyt sata vuotta myöhemmin tilanne on täysin toinen. Eurooppa kiehuu suursodan partaalla.

Korona on viimeinkin menettämässä otettaan rokotusten ristipaineissa. Nyt tarvittaisiin pikaisesti uusi piikki estämään sotahulluutta. Kukahan sellaisen mahtaisi keksiä? Rikastuisi melkoisesti.

Rokotusjärjestys olisi ainakin selvä. Aloittaisin Kremlistä ja siirtyisin sieltä Pohjois-Korean ja Itä-Afrikan kautta Meksikoon.

Meidän ydinaseeton Pohjolamme voisi hyvinkin odottaa vuoroansa kaikessa rauhassa.

Ukrainan sota tuntuu jo täälläkin Pohjosen Euroopan reunalla. Tiedän nyt jo oululaisia perheitä, jotka majoittavat ukrainalaisia ystäviään lastenhuoneiden lattioilla. Lisäksi SPR:n keräyslippaat ovat ilmestyneet katukuvaan kuin merkiksi suuresta maailmanlaajuisesta kriisistä.

Ukrainalaisten hätä ei ole jäänyt Oulussakaan vastausta vaille.

Maanantaina Oulun kaupunginvaltuusto vastasi Ukrainan suurlähetystön lähettämään avunpyyntöön, jossa pyydettiin rahallista tai materiaalista apua Ukrainan inhimilliseen katastrofiin.

Oulun valtuusto liittyi muiden suurten kaupunkien kanssa avunantajien joukkoon 100 000 euron panostuksella. Rahat tullaan antamaan joko raha-apuna tai humanitaarisena materiaaliapuna yhteistyössä Suomen valtion, avustusjärjestön tai muun luotettavan yhteistyökumppanin kautta.

Tämä sota on ensimmäinen eurooppalainen somesota. Moni aikuinen on minun tavoin hämmentynyt lasten ja nuorten kysymyksistä liittyen Ukrainan sotaan. Oululaiset lapset näkevät ikätoveriensa Tiktok-päivityksiä Ukrainan pommisuojista.

Itkuisen lapsen pelästynyt katse somevideolla ei voi olla vaikuttamatta meihin jokaiseen. ”Iskä, voiko sota tulla Ouluunkin?”, kuuluu monen pienen ihmisen kysymys juuri nyt. Mitäs siihen oikein vastaisi?

Ukrainan kansa ja ukrainalaiset tarvitsevat kaiken mahdollisen tuen, jota nyt voimme antaa. Meidän tulee avata kukkaromme, kotimme ja sydämemme kärsivien hädälle. Samalla meidän on pidättäydyttävä vihan lietsomiselta venäläisiä kohtaan. Tämä sota on korruptoituneen, vallanhimoisen ja väkivaltaisen Venäjän johdon aikaansaama, ei yksittäisten venäläisten ihmisten.

"Epävarmoina aikoina ketään ei saa jättää yksin. Pelko ja epävarmuus on paljon helpompaa kohdata yhdessä, sen vuoksi meidän tulisi viettää mahdollisimman paljon aikaa toisiamme lähellä."

Jotenkin minua liikutti uutiskuvissa erään pietarilaisen miehen sodanvastainen kyltti, jossa luki englanniksi: Pyydän anteeksi, että olen venäläinen.

Kriisiavun lisäksi meidän tulee pitää huoli toinen toisistamme täällä Pohjoisessa. Epävarmoina aikoina ketään ei saa jättää yksin. Pelko ja epävarmuus on paljon helpompaa kohdata yhdessä, sen vuoksi meidän tulisi viettää mahdollisimman paljon aikaa toisiamme lähellä. Käydä katsomassa yksinäisiä vanhuksia ja kutsua yksinasuvat sinkut viikonloppua viettämään.

Yksinäisyydessä pelko saa usein liian suuret mittasuhteen. Suhteellisuudentaju säilyy usein yhteydessä toisiin ihmisiin.

Ihmisen yksi arvokkaimmista ominaisuuksia on kyky asettua toisen asemaan. Osaamme myötätunnon ja empatian avulla osallistua ukrainalaisten hätään, vaikka sota onkin vielä meistä kaukana. Ja jos oikein yritämme, voimme myös asettua sekoamassa olevan suurvallan johtajan asemaan, joka sisäpoliittisten ongelmien keskellä päättää suunnata kansan huomion ulkomaille katastrofaalisin seurauksin.

Vaikka voimme asettua Putinin asemaan, ei meidän tarvitse hyväksyä hänen toimintaansa. Kun pahan valta kasvaa maailmassa, on aika vahvistaa toisen maailman ääntä. Sen äänen nimi on Rakkaus.

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Oulun kaupungin viestintäjohtaja.