Kolumni
Tilaajille

"Kukapa olisi osannut arvata, että 1970- ja 80-lu­vul­la kou­lu­hiih­dol­la kyl­läs­te­tyt kes­ki-ikäi­set hiih­tä­vät nyt sankoin jou­koin?" – Mari Viljas kertoo lajin olevan it­sel­leen eri­tyi­ses­ti mielen hoitoa

Liminka

Ikäluokkani koululiikunta koostui pesäpallosta, suunnistuksesta, talvella luisteltiin ja hiihdettiin. Kovilla pakkasilla oli sisäliikuntaa, telinevoimistelu ei ollut minun lajini. Lajini oli hiihto. Liikuntatunneilla hiihdettiin peltojen poikki merelle ja läheiselle vaaralle laskemaan mäkeä.

Hiihtokausi päättyi koko koulun hiihtokilpailuihin. Vanhemmat tulivat kannustamaan. Paikalliset yrittäjät olivat lahjoittaneet palkintoja. Kolme parasta sai mitalin, muut lusikan, ja lisäksi sai vielä itse valita tavarapalkinnon. Aika usein olin neljäs ja piti tyytyä lusikkaan. Kerran olin kolmas, ja silloin mita­lien sijasta jaettiin isommat lusikat. Kyllä harmitti, nyt ei – lusikat ovat käytössä.