Kun urheilutapahtumaan ollaan lähdössä, sitä mennään katsomaan. Katsomossa joukko ihmisiä tapittaa keskittyneesti suorituspaikalle.
Paljon ärsykkeitä vastaanottavat myös korvat. Pelivälineen kumahtelua, urheilijoiden huutoa, pillinvihellyksiä ja kuulutuksia.
Korkeimmat desibelit lähtevät usein katsojista, jotka kannustavat herkeämättä suosikkiaan. Kysyimme lakeudelta ponnistaneilta ja alueella lajiaan harjoittavilta urheilijoilta, miten kannustaminen ilmenee ja miten he sen kokevat.
Kempeleen Kirin (KeKi) kärkietenijä Markus Keski-Petäjän ei tarvitse tyytyä oletuksiin sinipaitojen kannattajista puhuttaessa. Hän saapui Sarkkirannan Laguunille kaudella 2018, kun kempeleläiset pelasivat vielä Ykköspesiksessä, ja on urakoinut joukkueessa jo yli 200 ottelua.
– Kovaäänisin kannustus tulee pääkatsomosta. Siellä on muutama fanaattinen kannattaja, jotka hakkaavat rumpua ja pitävät ääntä. Lyöntivuoroon asettuessa oma nimi kaikuu hyvässä rytmissä.
Sitoutuneimmat fanit matkustavat KeKin perässä myös vieraspaikkakunnille. Etenkin Sotkamon Jymyn ja Pattijoen Urheilijoiden isännöimät ottelut keräävät paikalle kempeleläisjoukkueen kannattajia. Syksyn pudotuspeleissä fanibussi seuraa kotikunnan ylpeyttä ympäri Suomen.
Panosten ollessa korkeat, äänihuulet avautuvat herkemmin myös muissa katsomonosissa.
– Vaikutusta on myös sillä, minä viikonpäivänä pelataan. Anniskelun määrän Vihiluodon Torpan ja Tuplapubin katsomoissa kuulee kyllä kentälle, Keski-Petäjä naurahtaa.
Hänen KeKi-uransa tähtihetkiä ovat toissa kauden pronssimitali sekä sarjanousu Superpesikseen. Jälkimmäisestä on painunut mieleen kannattajien vahva myötäeläminen.
– Rumpuryhmää oli paikalla, ja Nastajengi-laulu raikasi. Kannustamisella on ehdottomasti iso vaikutus! Pelifiilis nousee korkealle, ja saan siitä positiivista energiaa.
17-vuotias liminkalainen Sara Säkkinen on edustanut alakouluikäisestä lähtien Limingan Niittomiehiä ja meritoitunut kestävyysjuoksussa. Hän juoksee radalla, maastossa ja maantiellä. Palkintokaapista löytyy lukuisia SM-mitaleita. Muun muassa viime kaudella Säkkinen kahmi kolme suomenmestaruutta.
Kisareissuilla on yleensä mukana perhettä sekä Säkkistä valmentava Timo Kääriäinen. Nuori urheilija on kansallisella tasolla jo niin tunnettu, että tutun tukijoukon kannustuksen lisäksi juoksun aikana korviin kantautuu usein tsemppihuutoja myös sellaisilta, joiden ääntä Säkkinen ei tunnista.
– Jos on paljon yleisöä, niin kaikkea ei välttämättä kuule. Oma hengitys on tietysti se selkeimmin erottuva, mutta kyllä kovaäänisimmän kannustuksen yleensä huomaa. Se on tosi iso apu, sillä laji on psyykkistä kamppailua itsensä kanssa, Säkkinen luonnehtii.
Tähänastisella urallaan juoksijan suurimpina näyttämöinä ovat toimineet Helsingin ja Tukholman olympiastadionit nuorten Suomi-Ruotsi-maaotteluissa.
– Niissä oli parhaat yleisöt. Stadionit olivat täynnä ja suomalaiset kannustivat omiaan.
Kun tyrnäväläisen Jani Laurilan leipälajissa dartsissa pääsee kansainvälisille lavoille, on tapahtumien keskiössä yleisön viihtyminen ja karnevaalitunnelma. Kolmekymppinen Laurila pääsi maistamaan tätä toissa vuonna selviydyttyään Czech Darts Open -kilpailuun Prahaan. Mukana oli maailman parhaita heittäjiä, ja Osallistuneiden kesken jaettiin 175 000 puntaa palkintorahoja.
Muutamaa vuotta aiemmin veljensä autotallissa dartsiin hurahtanut tyrnäväläinen karsiutui ensimmäisellä kierroksella, mutta muistot ovat ikuisia.
– Katsojia oli useampi tuhat. Alussa jännitti niin paljon, että vesilasikin tärisi kädessä. Ei tullut paljoa yleisöön katseltua, mutta meteliä ei pääse karkuun. Lavalla ei kuule mitään muuta kuin yleisön huutoa ja juuri ja juuri pisteiden kuulutuksen. Kun pääsi peliin kiinni, niin huuto rupesi lääkitsemään omaa peliäni. Toiset tykkäävät heittää hiljaisuudessa, mutta itse nautin metelistä, Laurila kertoo.
Pohjoismaita ja Baltiaa tikanheiton merkeissä kiertänyt Laurila edustaa Perämeri DC:tä. Joukkue voitti menneen kauden päätteeksi SM-liigan avoimen mestaruussarjan.
– Muutama ihminen mainitsi, että meillä oli todella hyvä joukkuehenki. Kannustus oli aina kohdillaan, ja sovimmekin alkukaudesta, että joku on aina huutamassa ja tsemppaamassa, kun yksi heittää, Dartsliiton pohjoisen piirin ranking-ykkönen sanoo.
Oulunsalon Vasamasta naisten maajoukkueeseen ja Euroopan pääsarjakentille ponnistanut lentopalloilija Katja Kylmäaho on viimeisen parin vuoden ajan pelannut naisten 2-sarjaa tamperelaisessa Supi-Volleyssa. Ykkösprioriteetti on ollut optikon opinnoissa.
31-vuotias passari teki kuitenkin maineikasta uraa kymmenen vuoden ajan pelaten Mestaruusliigaa, saksalaista 1. Bundesligaa sekä Sveitsin pääsarjaa NLA:ta. Vuosien varrella plakkariin kertyi muun muassa kaksi suomenmestaruutta ja kuusi SM-mitalia.
Kylmäahon mukaan huikeimpia kokemuksia ovat olleet finaaliottelut HPK:n ja Pölkky Kuusamon paidassa, jolloin hallit olivat täyteen pakatut. Kotimaan kannatuskulttuuri ei kuitenkaan vedä vertoja Saksan vastaavaan.
– Siellä pelitapahtumissa oli kunnon show-meininkiä. Faniporukkaa oli lehtereillä jo silloin, kun aloitimme lämmittelyt. Edustamani USC Münsterin kotipeleissä oli aina yli tuhat katsojaa, jotka soittivat torvia ja rumpuja. Kun ei kuule, mitä pelikaverit sanovat, niin tietää, että on oikea meininki. Korona-aikana vasta tajusi, kuinka tärkeä asia yleisö on urheilussa. Kyllä se sen fiiliksen tuo.
Ylivoimaisesti suurimmalle yleisölle lentopalloilija pelasi vuonna 2019, kun hän edusti maajoukkuetta, joka pelasi Turkissa EM-kisoissa tuhansien silmäparien alla.
– Melkein herkistyy sitä muistellessa, Kylmäaho sanoo.
