Mainos: Tutustu Rantalakeus Digiin eurolla kuukausi - tilaa tästä

Avi päätti: Kaikki ylei­sö­ti­lai­suu­det kiel­le­tään Poh­jois-Poh­jan­maal­la ja tilat pannaan säppiin rei­luk­si vii­kok­si

Sulkupäätös koskee muun muassa kuntosaleja ja runsaasti muita liikuntaan tarkoitettuja tiloja. Arkistokuva.
Sulkupäätös koskee muun muassa kuntosaleja ja runsaasti muita liikuntaan tarkoitettuja tiloja. Arkistokuva.
Kuva: Vappu Kallio

Kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kielletään Pohjois-Pohjanmaalla 23. joulukuuta alkaen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto teki myös päätöksen, jonka sulkee laajasti tiloja.

Päätöksiä on ennakoitu jo muutaman päivän ajan, sillä Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koronakoordinaatioryhmä esitti rajoitusten käyttöönottoa jo maanantaisessa kokouksessaan.

Kaikki yleisötilaisuudet on kielletty Pohjois-Pohjanmaan alueella 31. joulukuuta saakka. Rajoituksista ei voi vapautua edes koronapassilla.

Tilojen sulkemista koskeva määräys tulee myös voimaan torstaina 23. joulukuuta. Määräys sulkee sekä laajasti yleisölle avoimet että rajatun asiakaskunnan oleskeluun tarkoitetut tilat. Suljettaviin tiloihin lukeutuvat muun muassa kauppakeskusten yleiset oleskelutilat ja liikuntaan käytettävät tilat, kuten kuntosalit tai joukkueurheiluun tarkoitetut tilat sekä uimahallit.

Koskee myös yksityisiä toimijoita

Aluehallintoylilääkäri Pasi Eskolan mukaan liikuntatilojen rajoitukset koskevat myös yksityisiä toimijoita ja urheiluseuroja. Rajoitusten ulkopuolelle jäävät palvelut tarkoittavat esimerkiksi partureita ja kauneushoitoloita.

– Tämä on paljon perusoikeuksiin kajoava toimi ja sen maksimiaika on kaksi viikkoa. Nyt kesto on noin viikon ja ensi viikolla arvioidaan jatketaanko rajoituksia. Arvioimme koko ajan täyttyvätkö edellytykset vai ei, Eskola kertoo.

Sulkupäätös koskee myös tanssipaikkoja ja esimerkiksi harrastajateatteriin, kuorolauluun tai muuhun vastaavaan harrastustoimintaan käytettäviä tiloja.

Avin mukaan päätös ei koske sisäleikkipuistoja tai -leikkipaikkoja, ammattiurheilua tai yksityis- ja perhe-elämään kuuluvaa toimintaa.

Sulkupäätöksistä huolimatta rajoituksen alaisia tiloja voidaan käyttää vuonna vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan. Rajoitustoimet eivät koske myöskään lakisääteisten palvelujen toteuttamista.

Tilojen sulkupäätös on voimassa 31. joulukuuta saakka. Aluehallintoviraston mukaan rajoitusten teho näkyy muutaman viikon viiveellä. Avi huomauttaa myös siitä, että tilojen sulkemisen mahdollistava tartuntatautilain pykälä on voimassa 31. joulukuuta saakka.

Muissa kuin sulkumääräyksen piirissä olevissa tiloissa on ehkäistävä tartunnan riskejä esimerkiksi edellyttämällä maskin käyttöä, tehostamalla ilmanvaihtoa tai rajoittamalla asiakasmäärää.

Elokuvateatterin yrittäjän toivo ehti jo herätä

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston (avi) päätöksen myötä myös elokuvateatteri Star sulkee ovensa vuoden lopuksi. Starin yrittäjä Kari Kantala kertoo, että päätöstä oli odotettu, mutta silti se yllätti.

– Olihan tuosta pelko ollut, että näin käy. Kun avilta ei kuitenkaan kuulunut mitään ja hallitukselta tuli aiemmin tietoa, ehti toivo jo herätä.

Kantala harmittelee sitä, että elokuva-ala on ensimmäisiä, jotka kärsivät yleisö- ja asiakastilojen sulkemispäätöksistä. Yrityksen sulkeminen aiheuttaa aina päänvaivaa.

– Ei tässä silti heitetä kirvestä kaivoon. Odotellaan, kun ei muuta voi, hän toteaa.

Avin sulkemispäätös on voimassa vuoden loppuun saakka. Uuden vuoden aloituksesta Kantala ei osaa vielä sanoa mitään. Tieto sulkemisesta on vielä liian tuore.

– Olemme kuitenkin korona-aikana olleet kahdessa osassa yhteensä 11 kuukautta suljettuina, joten sen luulisi jonkin verran koulineen. Kuten sanoin, kyllä tähän henkisesti jo valmistauduttiin, ja pärjätään, kun pitää pärjätä.

Juttua muokattu kello 15.53: Lisätty Pasi Eskolan ja Kari Kantalan kommentit.