
ABC Tupoksen remontti on valmistunut, kertoo Osuuskauppa Arina tiedotteessaan. Myymälää on päivitetty brändin mukaiseksi, ja remontin yhteydessä uudistettiin kaksi isoa ja yksi pienempi kabinetti.
– Lisäksi meiltä löytyy nyt myös kaksi puolihiljaista tilaa, joita voi varata lyhyeksikin ajaksi esimerkiksi teams-kokouksia varten sekä paremmat tilat myös erilaisiin kokouksiin ja vaikkapa perhejuhlia varten, liikennemyymäläpäällikkö Sami Taimela kertoo.
Liikennemyymälän remontissa uudistettiin myös talon tekniikkaa erityisesti energiaratkaisujen ja kylmätekniikan osalta.
– Uusimme muun muassa kylmäjärjestelmän, jossa perinteiset kylmäaineet on korvattu luonnollisella ja ympäristöystävällisellä hiilidioksidilla Lisäksi uudessa kylmäjärjestelmässä on nykyaikainen lämmöntalteenottoratkaisu, jonka avulla voimme hyödyntää kylmäjärjestelmässä syntyvää lauhde-energiaa esimerkiksi käyttöveden ja kiinteistön lämmitykseen, kertoo SOK Kiinteistöässän energiamanageri Jussi Parviainen.
Tupoksen ABC:llä on hyödynnetty poistoilmalämpöpumppuja, joilla otetaan poistettavasta ilmasta lämpöenergia talteen.
– Tämä parantaa entisestään kiinteistön kokonaisenergiatehokkuutta. Meillä on myös hyviä kokemuksia katolta löytyvistä aurinkopaneeleista, joilla on tuotettu sähköä liikennemyymälään jo 2,5 vuotta, Parviainen lisää.
ABC Tupoksessa on elintarvikemyymälän, kahvila-ravintolan, kabinettien, leikkipaikkojen ja koiraparkin lisäksi myös sauna ja lepotilat ammattiautoilijoille sekä matkaparkki. Tupoksen ABC-liikennemyymälästä löytyvät Postin ja Matkahuollon pakettiautomaatit, Nosto-automaatti sekä TOTO:n livelähetykset.
Syksyllä asemalla otettiin käyttöön sähköautojen latauspaikat.