
Tiekunnat voivat saada yksityisteiden perusparantamisavustuksia nykyistä suuremmalla prosentilla vuosien 2023–2025 aikana.
Tavanomaisten teiden perusparantamiskohteiden valtionavustuksen enimmäismäärä nousi 50 prosentista 70 prosenttiin. Merkittävimmissä siltakohteissa ja luonnonolosuhteiden aiheuttamissa yllättävissä korjauskohteissa avustusprosentti voi olla jopa 85 prosenttia. Talvitien perusparannusavustuksen enimmäismäärä nousi 70 prosenttiin.
Avustuksia kohdennetaan erityisesti liikennöitävyyden kannalta kriittisiin perusparantamishankkeisiin, kuten siltaremontteihin. Lisäksi kohteita voivat olla esimerkiksi teiden kantavuuden ja kuivatuksen parantaminen sekä rumpujen uusimiset.
Valtionavustusta myönnetään ensisijaisesti rakentamiseksi luettavaan yksityisteiden parantamiseen. Normaali tien kunnossapito, kuten sorastaminen, lanaaminen, niitto tai auraus ei täytä avustusehtoja.
Avustettavien parantamishankkeiden koolla ei ole alarajaa, mutta käytännössä alle 10 000 euron hankkeita avustetaan harvoin.
Pohjois-Pohjanmaalla avustusta voi hakea ympäri vuoden Pohjois-Pohjanmaan ely-keskukselta. Avustusmäärärahoja on tällä hetkellä hyvin käytettävissä, ja talvella on aikaa tehdä suunnitelmat ja pitää tiekunnan kokoukset, joissa voidaan päättää perusparantamisen alkamisesta.
Valtioneuvosto hyväksyi viime joulukuussa asetuksen, jolla se muutti yksityistieasetusta väliaikaisesti kolmen vuoden ajaksi.