Mainos: Lakeusrakkauden vahvistaja. Tutustu Rantalakeus Digiin 1 kk 1 €. Tilaa tästä.

Kolumni

Ve­si­voi­ma on ollut osa Suomen me­nes­tys­ta­ri­naa, jossa pieni maa nousi erit­täin hy­vin­voi­vak­si yh­teis­kun­nak­si – jäl­keen­päin kat­sot­tu­na on helppo nähdä, että ve­si­voi­man hinta on ollut kar­mai­se­van kova

-
Kuva: Tiina Wallin
Eduskunnasta

Kesällä tulin miettineeksi paljon virtavesiä. Uutiset helteiden vuoksi kuivuvista joista Euroopassa sai tuntemaan kiitollisuutta viilentäviä jokiamme ja purojamme kohtaan. Virkistävän luontokokemuksen lisäksi virtavedet ovat myös tärkeitä elinympäristöjä luonnon eliöille.

Surullista on, että ihmisen toiminta on monin paikoin tuhonnut virtavesiä ja niiden kalakantoja. Jokiin ja puroihin nousseet vaelluskalakannat ovat patoamisen vuoksi jo osin kuolleet sukupuuttoon, eikä meilläkään vesien lämpeneminen päästä jäljelle jääneitä helpolla.

Vierailin heinäkuussa Iijokisoudussa. Olin mukana soutamassa kahtena kesäisenä päivänä, joina taitoimme matkan Taivalkoskelta Kurjen kylään. Soudun järjestävä Pudasjärven luonnonsuojeluyhdistys on tehnyt alueella merkittävää työtä estääkseen Iijoen yläjuoksun patoamisen.

Luontokato on todellista myös veden pinnan alla, mutta vielä huonommin olisi, mikäli vesivoimayhtiöt olisivat saaneet Iijoella tahtonsa aikoinaan läpi.

Elokuussa kävin Kuusinkijoella Kuusamossa. Paikka on minulle kovin tuttu jo lapsuudesta. Pienenä kuljin ukin kanssa kalastamassa eri puolilla Kuusamoa, myös Kuusinkijoella.

"Toivon, että tulevat sukupolvet oppivat tuntemaan 2020-luvun aikana, jona vaelluskalat palasivat vesivoiman runtelemiin Suomen jokiin."

Vielä ukkini nuoruudessa taimen nousi Kuusingille kutemaan. Tämä on kuitenkin ollut historiaa jo pitkään. Yli seitsemäänkymmeneen vuoteen ei taimen ole noussut Kuusinkijoen yläjuoksulle. Syynä on Myllykoskelle rakennettu vesivoimalaitos.

Kuusinkijoella on nyt onneksi käynnissä upea hanke, jolla taimen palautettaisiin padon yläpuolen vesistöön. Hankkeen tarkoituksena on lopettaa voimalaitoksen toiminta kokonaan ja ennallistaa joki siten, että taimen pääsee jälleen nousemaan jokea kuten se on aiemmin tehnyt, ennen voimalan rakentamista.

Vesivoima on ollut osa Suomen menestystarinaa, jossa pieni maa nousi erittäin hyvinvoivaksi yhteiskunnaksi lyhyessä ajassa sotiemme jälkeen. Näin jälkeenpäin katsottuna on helppo nähdä, että vesivoiman hinta on ollut karmaisevan kova. Kadonneita kalakantoja, veden peittämiä elinympäristöjä ja muuttuneita sekä hävinneitä ekosysteemejä.

Seuraava suomalainen vesivoimatarina onkin oltava se, miten vesivoiman vaikutuksia vaelluskaloihin mitätöidään ja vesistöjä ennallistetaan. Merkitykseltään pienet voimalaitokset tulee purkaa ja suuriin laitoksiin tule rakentaa luonnonmukaiset, toimivat ohitusuomat, joita pitkin kalat pääsevat jälleen nousemaan.

Kuusinkijoen aktiivien ja Iijokisoudun esimerkit osoittavat, että paikallisten tarmolla ja yhteistyöllä vesien ja niissä elävien lajien tilannetta pystytään parantamaan. Sinnikkäiden luonnonsuojelijoiden työ on myös aikanaan pelastanut monta jokea vesivoiman rakentamiselta.

Ihmisen toiminnalla on voimakkaita vaikutuksia, mutta ihmisen toiminnalla noita vaikutuksia pystytään myös vähentämään ja parhaimmillaan jopa kumoamaan. Toivon, että tulevat sukupolvet oppivat tuntemaan 2020-luvun aikana, jona vaelluskalat palasivat vesivoiman runtelemiin Suomen jokiin.

Jenni PitkoKirjoittaja on vihreiden oululainen kansanedustaja.