Hailuoto-sovellusta on osoittautunut suosituksi. Toukokuun puolivälissä lanseerattua sovellusta on ladattu jo lähes tuhanteen puhelimeen, ja käyttökertoja sillä on jo 3 000. Sovelluksen käyttäjiä on yhdessätoista eri maasta.
Sovelluksessa on tietoa Hailuodon palveluista, retkeilystä, majoittumisesta, nähtävyyksistä ja saapumisista. Siitä löytyy myös Hailuodon kartta ja lautta-aikataulut.
Hailuodon kunnan hankekoordinaattori Saana Peurasaari sanoo, että sovelluksesta on tullut paljon palautetta, johon on pyritty reagoimaan nopeasti. Esimerkiksi joitakin reittiohjeita on korjattu ja tarkennettu.