Toisen asteen opis­ke­li­jat pa­laa­vat lä­hi­ope­tuk­seen – Liminka päätti lu­kio­lais­ten pa­luus­ta lä­hio­pe­tuk­seen, Kempele odottaa vielä maa­kun­nal­li­sen koor­di­naa­tio­ryh­män oh­jeis­tus­ta

Rantalakeus

Lukiolaiset palailevat kouluissa lähiopetukseen keskiviikkona. Limingan kunta teki asiasta päätöksen maanantaina, sillä tilanne kunnassa on tartuntatapausten osalta rauhallinen. Viimeisen kahden viikon aikana kunnassa on todettu vain kaksi koronatartuntaa.

Oulun kaupunki teki jo aiemmin päätöksen palauttaa lukiolaiset lähiopetukseen.

Kempele päättää lukion lähiopetuksesta tänään tiistaina maakunnan koordinaatioryhmän kokoontumisen jälkeen.

Edellisessä kokoukseen koordinaatioryhmä kiinnitti erityistä huomiota toisen asteen opetuksen järjestämiseen.

OSAO palaa yksiköissään lähiopetukseen maanantaista 15. helmikuuta lähtien. Edellytyksenä lähiopetukseen siirtymiselle on, ettei epidemiatilanne huonone. Lakeuden alueella OSAO:lla on toimintaa Kempeleessä ja Limingassa.

Muutoin alueellinen koordinaatioryhmä on suositellut nykyisten rajoitusten jatkamista 28. helmikuuta saakka.

Pohjois-Pohjanmaa on edelleen epidemian kiihtymisvaiheessa. Kahden viikon aikana uusia tartuntoja on ollut yhteensä 195. Sairaalahoidossa Oysissa on seitsemän potilasta.