Tyrnävä. Temmeksen kuntosalin laitteiston uusimisesta on tehty kuntalaisaloite.
Saara Korkalan aloitteessa kerrotaan laitteiden olevan vanhoja ja joka paikan repsottavan. Nuorille luvatun toimivan kuntopyörän sijaan Temmekselle on tuotu yhtä huonokuntoinen pyörä kuin edellinenkin. Aloitteentekijä toivoo, että kuntosali uusittaisiin, koska siellä käy paljon nuoria eikä Temmeksellä ole paljon harrastusmahdollisuuksia.
Kunnanhallitus lähetti aloitteen teknisen lautakunnan lausuttavaksi.
Myös vammaisneuvosto on jättänyt aloitteen erityisryhmien liikuntamahdollisuuksien lisäämiseksi.
Sivistyslautakunnan antamassa ja kunnanhallituksen hyväksymässä vastauksessa muistutetaan parhaillaan haettavasta uudesta liikuntakoordinaattorista. Hänen palkkaamisensa odotetaan parantavan myös erityisryhmille tarjottavaa liikuntaa.
Vammaisneuvoston toivotaan esittävän kunnan hyvinvointityöryhmälle ja liikuntapalveluille konkreettisia toiveita ja tarpeita erityisryhmien liikuntamahdollisuuksiin liittyen.