Kolumni
Tilaajille

Selkäkipujen vuoksi Pia ei pystynyt enää istumaan tai juuri liikkumaan –apu löytyi lopulta kirjastosta ja itsensä kuuntelemisesta

Pia Peltonen toimii Rantalakeudessa toimittajaharjoittelijana.

Vajaa kymmenen vuotta sitten kärsin selkäkivuista, jotka veivät elämästäni ilon viikoiksi, välillä jopa kuukausiksi. En kyennyt istumaan saatika liikkumaan pientä hippastelua lukuunottamatta. Lapseni olivat tuolloin pieniä ja työllistin itseni yksinyrittäjänä, joten sänkyynkään en voinut jäädä sairastamaan.

Kävin monilla vastaanotoilla, mistä oli hetkellistä helpotusta kipuun. Käyntien jälkeen kipu kuitenkin palasi pian uudelleen. Ostin satulatuolin, joka auttoi niin pitkään kun jaksoin istua sillä selkä suorana ja lopulta sekään ei enää auttanut. Hain apua myös netistä ja kirjoista. Jumppaohjeita löytyi kiitettävästi, mutta pian turruin niiden samoja konsteja toistavaan antiin. Mikään ei merkittävästi auttanut.