Kolumni

Ruusu ha­luai­si jo ta­kai­sin kouluun – abi­tu­rient­ti­na hän on val­mis­tau­tu­nut syksyn yli­op­pi­las­kir­joi­tuk­siin ko­ti­olois­sa

Tyrnävä

Ruusu Markus on tyrnäväläinen abiturientti.

-

Kuluneen vuoden aikana olen istunut lukemattomia tunteja koneeni äärellä teams-oppitunneilla. Milloin omalla kotisohvallani, milloin ulkona pihakeinussa. Tämä uusi normaali on tullut tutuksi myös monelle muulle etäopiskelun ja etätyöskentelyn pariin koronapandemian johdosta joutuneelle. Meille monimuotolukiolaisille ei hyppy kokonaan digitaalisessa muodossa tapahtuvaan opetukseen ja kanssakäymiseen opettajien kanssa ollut niin suuri, joten voinen sanoa olevani onnekkaassa asemassa sen suhteen. Uuteen normaaliin tottuminen oli hitusen verran helpompaa.

Muutos oli kerralla monelle kuitenkin suuri. Vaikka teknologiakehitys onkin mahdollistanut etäopiskelun ja -työskentelyn jo pitkään, ei yleinen trendi ole kuitenkaan suunnannut voimakkaasti siihen. Nyt pakon edessä ovat kaikki koululaitokset joutuneet miettimään asian uusiksi. Yhtäkkinen digiloikka on asettanut omat haasteensa niin opettamiselle kuin monen opiskelijan oppimisellekin.

Kevään koulupäiväni alkoivat viisi minuuttia ennen tunnin alkua, usein sängynpohjalla edelleen maaten. Ei siis kovin produktiivinen lähtökohta opiskelulle, ainakaan omalla kohdallani. Päivät kuluivat hyvin samankaltaisina, vailla säännöllistä päivärytmiä, jonka lukiolaisen normaalit koulupäivät usein tarjosivat. Koulunkäynnin haasteeni kulminoituivat siis pääasiassa tietynlaisen rutiinittomuuden ja motivaation puutteen ympärille. Yhtäkkiä huomasin, kuinka suuressa roolissa itse kouluympäristö ja ihmiset siellä olivatkin oppimisessani. Ekstroverttiminäni kaipasi ihmiskontakteja ja konkretiaa.

Voiko etäopiskelu siis olla se uusi normaali, silloinkin kun olemme taas takaisin pandemianjälkeisessä Suomessa?"
Ruusu Markus
Opiskelija

Saman tunteen jakoivat monet muutkin, keiden kanssa keskustelin aiheesta. Sosiaalisessa mediassa aihe nousi esille universaalina ilmiönä. Nuoret ja opiskelijat ympäri maailman kokivat etäopiskelun omalla tavallaan haastavana. Silti medioita ja uutisia seuratessani tuntui, että oivallus etäyhteyksillä tapahtuvasta opiskelusta ja työskentelystä oli useiden asiatuntijatahojen mielestä mitä mainioin. Tämä tuli jäädäkseen.

On toki kiistämätöntä, että tekniikan jatkuvasti kehittyessä etäopiskelu mahdollistuu entistä helpommin ja paremmin, tarjoten useita etuja, mutta korvaako se kuitenkaan ”face-to-face” tapahtuvaa kanssakäymistä ja oppimista? Jos etäopiskelu lisääntyy lähtökohtaisestikin, lisääntyvätkö myös sen mukanaan tuomat haittapuolet? Esimerkiksi syrjäytyminen puhuttaa nykyään paljon, joten on syytä pohtia, voiko kotoa käsin opiskelu lisätä useiden opiskelijoiden yksinäisyydentunnetta. Vaihtoehtoja on aina hyvä olla, sillä yksilöinä olemme jokainen erilaisia oppijoita. Jokainen hyödyntää omanlaisia, parhaaksi kokemiaan työskentelytapoja, ja osa kokee pärjäävänsä vallan hyvin ilman paikanpäällä tapahtuvaa opiskelua ja opetusta.

Voiko etäopiskelu siis olla se uusi normaali, silloinkin kun olemme taas takaisin pandemianjälkeisessä Suomessa? Jos kehityssuunta on kohti entistä teknologiakeskeisempää opiskelua ja työskentelyä, on meidänkin vääjäämättä kehityttävä mukana, opiskelun mielekkyydestä kuitenkaan tinkimättä.

Abiturienttina olen saanut, tai joutunut, viettämään noin viimeisen kuukauden etäopetuksessa. Vielä viimeinen viikko pitäisi jaksaa. Paluu kotisohvalta koulunpenkille kuulostaa jo hyvin houkuttelevalta.

Ruusu Markus

Kirjoittaja on tyrnäväläinen opiskelija.