Lukijalta
Kolumni
Tilaajille

Rip­pi­kou­lu­lei­rin jälkeen kirk­ko­her­ral­la on tyhjä olo: "Miten toi­voi­sin­kaan, että he osai­si­vat elää ja olla fik­sus­ti", kir­joit­taa Lu­mi­joen Er­ja-kirk­ko­her­ra

Kirkon ikkunasta

Rippikoululeiri on takana, ja istun aika ryytyneenä virastossa. Nuoret ovat menneet koteihinsa, akuutit leirin aikana tulleet muut tehtävät hoidettu. Miltä minusta tuntuu juuri nyt? – Hieman tyhjältä. Hieman haikealta.

Leirin tiivis yhdessäoleminen luo tunnesiteitä. Nuoret tuntuvat tärkeiltä. Miten toivoisinkaan, että he osaisivat elää ja olla fiksusti. Eivät tekisi sellaisia tyhmyyksiä, joista jäisi vaikeita jälkiä. Miten toivoisinkaan, että sydän pysyisi avoinna toiselle ihmiselle. Ja Jumalalle. Että sydämen löytyisi, ja siellä säilyisi luottamus Taivaan Isään. Johon saa aina turvautua, elämän kaikenlaisissa vaiheissa. Ja niitä kaikenlaisia, niitä on tulossa.