Kaupallinen yhteistyö

Ra­ja­ton-lau­luyh­tyeen Antti Annolan viisi vinkkiä vuoteen 2026 – "Näitä pitoja ei voi jättää väliin"

Kempeleläislähtöinen laulaja Antti Annola valittiin Suomen pitkäikäisimpään a cappella -lauluyhtyeeseen Rajattomaan vuonna 2023. Nyt Madetojan musiikkilukion kasvatti jakaa viisi vinkkiään kulttuuripääkaupunkivuodelle.

Jazzlaulaja Antti Annola suosittelee vuodelta 2026 muun muassa Neljän Kylän Kattilat – Siikalatvan perinneruokakattaus –tapahtumaa, jossa juhlitaan paikallista perinneruokakulttuuria.
Jazzlaulaja Antti Annola suosittelee vuodelta 2026 muun muassa Neljän Kylän Kattilat – Siikalatvan perinneruokakattaus –tapahtumaa, jossa juhlitaan paikallista perinneruokakulttuuria.
Kuva: Toni Pallari

Laulaja Antti Annola on ollut vuodesta 2023 lähtien tenorina Rajaton-lauluyhtyeessä, jonka kanssa he konsertoivat ympäri maailmaa. Kempeleestä kotoisin oleva musiikin monitaituri työskentelee myös laulun- ja äänenkäytön opettajana ja kouluttajana Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa, teattereissa ja yksityisesti. Lisäksi hän työstää parhaillaan uutta omaa musiikkia. Annolan jazzesikoisalbumi Whirpool ilmestyi vuonna 2022.

Oululaisille Annola on tullut tutuksi myös Oulun teatterin musiikkiteatteri- ja oopperaproduktioista kuten Peppi Pitkätossu (2019), My Fair Lady (2018), The Addams Family (2015), Tuntematon sotilas (2014) ja West Side Story (2009) sekä Pohjoisen oopperakomppanian Puhelias Elias -musiikkinäytelmästä vuodelta 2022.

Antin vinkit vuodelle 2026

-
Kuva: Museovirasto

Esitelmätilaisuus: Karjalainen itkuvirsi ja runolaulu 25.2.

“Tämä tilaisuus herättää kiinnostukseni ilmaisun, ihmisäänen ja ihmisyyden näkökulmasta. Kyseessä on yhteisöllinen, merkittävä suullinen kulttuuriperinne, joka on toiminut tärkeänä väylänä myös esimerkiksi tunteiden ja asioiden käsittelylle. Tarve moiselle ei ole suinkaan koskaan poistunut. Myös henkilökohtaiset juureni Karjalaan lisäävät kiinnostustani tilaisuuteen.”

Tutustu tapahtumaan täältä.

Leonard Bernstein: Mass 17.–21.4.

“Bernsteinin rikas, ennakkoluuloton sävelkieli on aina kiehtonut minua. Tämä teos on koettava luonnollisesti jo säveltäjän itsensä vuoksi, mutta kiehtovaa on myös produktion kokoluokka: teoksen puhaltaa henkiin merkittävä määrä taiteilijoita ja muita toimijoita.”

Tutustu tapahtumaan täältä.

-

Karjasillan naiset 14.–17.6.

“Kahden taiteilijan luotsaama yhteisötaideprojekti kokoaa yhteen merkittäviä, oikeiden ihmisten tarinoita iki-ihanan Karjasillan asuinalueen ikäihmisnaisilta. Yleisö voi osallistua teokseen jakamalla tarinan esimerkiksi omasta suvustaan. Teoksen toteutuksen mahdollistaa elämyksellinen kyläkahvila kesän kauneimpaan aikaan, kun koivupuiden vihreä on vielä hetken kauniin vaaleaa. Luvassa on varmasti koskettava, aivan sydänydintä koskettava elämys.”

Tutustu tapahtumaan täältä.

Neljän Kylän Kattilat – Siikalatvan perinneruokakattaus 1.–31.7.

“Lapsuuteni mökkimaisemissa järjestetään heinäkuussa paikallista perinneruokakulttuuria juhliva koko perheen tapahtuma. Perinteisten makujen mukana tulee aimo annos kulttuuria eri muodoissaan: musiikkia, runoutta, esittävää taidetta. Näitä pitoja ei voi mökkireissulla jättää väliin!”

Tutustu tapahtumaan täältä.

-
Kuva: Anna Katri Hanninen

Hirret soimaan! 2.7.

“Hirsipuu ja kitaristi Heikki Ruokangas – tämä kokonaisuus kannattaa kokea. Pudasjärven kotiseutumuseon Viljamakasiinin hirsinäyttely huipentuu Ruokankaan soolokonserttiin, jossa ei takuulla ehdi vedellä hirsiä. Kansainvälistä uraa tekevä muusikko ilmaisee rohkeasti, ennakkoluulottomasti ja omintakeisesti musiikkityylien tuolla puolen.”

Tutustu tapahtumaan täältä.

Luitko jo?

Tutustu Oulu2026-tärppeihin

Oulu Sin­fo­nian yli­ka­pel­li­mes­ta­ri Rumon Gamban vinkit vuoteen 2026

Laulaja Saara Aalto listaa 5 vinkkiä kult­tuu­ri­vuo­del­le

Maastohiihtäjä Niilo Moilasen viisi vinkkiä vuodelle 2026

Tapahtumat Oulu2026
Kaupallinen yhteistyö