Poliisi suoritti valvontapyyntöjen mukaista mopovalvontaa Lumijoen keskustassa torstaina illalla. Valvonnan tuloksena kaksi mopoa takavarikoitiin rikoksentekovälineenä, kerrotaan poliisin tiedotteessa.
Takavarikoitujen mopojen kuljettajilla ei ollut ajo-oikeuksia ja toinen heistä oli ainoastaan 12-vuotias. Mopoja oli tiedotteen mukaan muutettu niin rajusti, että laki käsittelee niitä moottoripyörinä.
Kuljettajista tehtiin rikosilmoitus ja he saivat sakot. Lisäksi tapahtumista laadittiin myös lastensuojeluilmoitus. Tiedotteessa tarkennetaan, että kaikki tavatut kuljettajat olivat kuitenkin selvinpäin.
Poliisi aikoo jatkaa valvontaa myös myöhemmin loppukesän aikana. Yleisellä tiellä moottoriajoneuvolla temppuilu ja kaahailu on vaarallista muillekin kuin mopoilijoille itselleen, muistuttaa poliisi.