"Pap­pi­kaan ei voisi yksin nauttia eh­tool­lis­ta, vaikka kuinka ha­luai­si", kir­joit­taa Lu­mi­joen vs. kirk­ko­her­ra Salla Autere – eh­tool­li­ses­sa ko­ros­tuu yh­tei­söl­li­syys

Ehtoollinen on aina ollut mielestäni jumalapalveluksen tärkein osa. Vaikka virret, rukoukset ja saarna, kirkon ympäristö ja kirkkotaidekin on valtavan tärkeitä osia jumalanpalveluksessa, niin kaikki se jää hiukan vajaaksi, jos ei pääse ehtoollispöytään.

Ehtoollisen sanotaan olevan anteeksiannon ja muistamisen ja yhteyden ateria. Mutta se on muutakin. Siinä on nimittäin jotain maagista. Se pieni leipä ja tilkka viiniä on jotain suurempaa ja merkityksellisempää kuin sanoin osaa kuvata. Se on ateria, joka ravitsee jotain sellaista puolta, jolla ei välttämättä huomannut olevan edes nälkä ennen kuin sitä ravintoa saa!