Oulun Musiikkivideofestivaalien taiteellinen johtaja, valokuvaaja Joel Karppanen valmistautuu parhaillaan elokuisiin festivaaleihin. Lisäksi Karppanen aloittaa elokuun alussa myös Taide-lehden päätoimittajana.
Maailman vanhimmalla musiikkivideofestivaalilla on kotimaisen musiikkivideokilpailun lisäksi erikoisohjelmistossa muun muassa Derek Jarmanin elokuva Blue vuodelta 1993. Kyseessä on yksi elokuvahistorian omaperäisimmistä teoksista, sillä siinä valkokankaan täyttää vain ja ainoastaan sininen väri, Klein International Blue.
Oulun Musiikkivideofestivaaleilla teoksesta nähdään ainutkertainen live-esitys, kun elokuvan säveltäjä Simon Fisher Turner saapuu Ouluun ja esittää päivitetyn version teoksen musiikista.
Joelin vinkit
Another Gaze – Toinen katse arkkitehtuuriin, 28.8.
“Toppilan AaltoSiilossa järjestettävä poikkitieteellinen arkkitehtuuriseminaari kokoaa yhteen taiteilijoita, tutkijoita ja arkkitehteja pohtimaan vaihtoehtoisia tapoja ymmärtää rakennettua ympäristöä. Keynoten pitää Lontoon V&A:ssa työskentelevä kuraattoritähti Meneesha Kellay.”
Suomen Madridin-instituutin Uoma-projektin yhteisnäyttely, 5.–30.8.
“Suomalais-espanjalaisten taiteilijaparien yhteisnäyttelyssä Oulu2026-alueen taiteilija on matkannut Madridiin ja vastaavasti espanjalainen taiteilija on saapunut pohjolaan. Esillä on teoksia muun muassa Antti J. Leinoselta.”
Lyy Raitala: Pesintä, 5.9.–20.12.
“Hollannissa opiskellut Lyy Raitala on yksi kiinnostavimpia nuoremman polven suomalaisia valokuvataiteilijoita. Syksyn Pohjoisen valokuvakeskuksen näyttelyn lisäksi hänen teoksiaan on esillä parhaillaan myös perinteikkäässä Nuoret-näyttelyssä Helsingin Taidehallissa.”
Oulu Elokuvissa, 9.–13.9.
“Festivaalilla esitetään Oulu-aiheisia elokuvia niiden alkuperäisillä kuvauspaikoilla: Mikko Niskasen Pojat Raksilassa ja niin edelleen. Ohjelmistossa on myös harvemmin nähtyjä helmiä, kuten Ilkka Järvi-Laturin rikosdraama Kotiin päin."
Tyrnävän Perunamarkkinat, 26.9.
“Peruna on parasta ja klassikot klassikkoja."
Lue lisää maksuttomia Oulu2026-median sisältöjä!
KUTEN:
Tätä ei ole ennen nähty – koe virtuaalinen puutarha Oulun keskustan alla!
Pohjoisen maut kutsuvat – poimi parhaat ruokatapahtumat Oulu2026-alueelta