
Valtakunnallisella Muistiviikolla Oulun Seudun Muistiyhdistys muistuttaa muistiystävällisten kohtaamisten tärkeydestä. Toiminnanjohtaja Paula Ylikulju sanoo yhdistyksen tiedotteessa, että muistisairas ihminen on kohdattava kunnioittavasti.
– On tärkeää kohdata ihminen tasavertaisena yksilönä, ei sairauden kautta. Jos kohtaa esimerkiksi kaupassa muistisairaan ihmisen, jolla on hankaluuksia, kannattaa pysähtyä, kuunnella rauhassa ja tarjota apua. Malta pysähtyä ja tarjota riittävästi tilaa ja aikaa kohtaamiselle, Ylikulju sanoo.
Valtakunnallista Muistiviikkoa vietetään vuosittain 21. syyskuuta vietettävän kansainvälisen Maailman Alzheimer-päivän ympärillä.
Torstaina järjestetään Pohjankartanon salissa Elämälle -konsertti, jossa esiintyvät kempeleläislähtöinen tenori Jyrki Anttila, pianisti Markus Vaara sekä Oulun kaupunginorkesterin jousikvartetti. Ohjelmassa on myös tanssiesitys. Tilaisuuden juontaa Oulun Teatterin toiminnanjohtaja Anu-Maarit Moilanen.
Tilaisuudessa luovutetaan lisäksi vuoden 2023 Välitä -tunnustus taholle, joka on vuosien ajan tehnyt vapaaehtoista työtä muistiperheiden hyväksi.