
Viime viikolla julkaistusta kuvasta tunnisti ystävänsä Mikkiksen ja itsensä Eija Patrikainen (entinen Hietajärvi). Kuva on otettu Kempeleen puutarhaoppilaitoksen 40 -vuotisjuhlassa Pirilässä, jossa Patrikainen puhui opiskelijakunnan puheenjohtajan ominaisuudessa.
– Puhetta varten kävin haastattelemassa Kempeleen terveyskeskuksen vuodeosastolla oppilaitoksen pitkäaikaista puutarhuria (Heikkinen) joka kertoi paljon mielenkiintoisia asioita oppilaitoksen historiasta. Itse opiskelin tuolloin hortonomiksi. Kädessäni kuvassa on juhlapuhe.
Hän kertoo kuvaan liittyvän mielenkiintoisen tarinan. Patrikainen jännitti kovasti puhettaan, jonka oli laittanut mustaan kansioon. Hän kävi ennen tilaisuutta kampaamossa, jossa venähti luultua pitempään.
– Tulin kiireellä soluasuntoomme ja vaihdoin vaatteet, nappasin kansion käteeni ja lähdin juhla- teltalle kämppikseni Susannan ja opiskelutoverini Tapion kanssa. Kävellessämme avasin puhekansion ja siellä oli ruusun satotaulukko! Tämä oli yhteinen opintotehtävämme edelliseltä keväältä. Oli jo kiire ja meinasin revetä, kun ystäväni purskahtivat nauruun ja oikea puhe löytyi satotaulukon alta!
Ketkä ovat oheisessa kuvassa? Missä ja milloin kuva on otettu? Voit lähettää tietosi toimituksen sähköpostiin toimitus@rantalakeus.fi tai ottaa yhteyttä toimittajiimme.
Voit lähettää tietosi myös täältä.
