
Limingassa ja Tyrnävällä sammutettiin perjantaina maastopaloja, kerrotaan Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta.
Limingassa Jaurannevan alueella paloi noin kymmenen hehtaaria metsää. Palopaikka on Tyrnävän Ylipään ja Muhoksen Kylmälänkylän välisellä alueella. Palon syttymissyystä ei ole tietoa.
Tyrnävällä Isosuontiellä palo sai puolestaan alkunsa pellolta, kun pyöröpaalain syttyi palamaan. Tuli levisi noin yhdentoista hehtaarin alueelle. Palon alle jäi sänkipeltoa, kantokasoja ja metsää.
Hälytys Limingan maastopalosta tuli perjantaina puolen päivän aikoihin ja Tyrnävän maastopalosta iltapäivällä noin kello 16.15.
Limingan paloa sammutettiin pitkälle iltaan saakka. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että Tyrnävän Isonsuontien varressa jälkisammutustyöt jatkuvat vielä lauantaina.
Ilmatieteen laitoksen mukaan Pohjois-Pohjanmaalla ei ole voimassa maastopalovaroitusta, mutta pelastuslaitoksen tilannekeskuksen päivystäjä Sami Hiltunen sanoo, että maasto on kuivumaan päin. Lisäksi voimakas tuuli vaikeutti sammutustöitä.
– Nyt ei kannata tulen kanssa leikkiä, Hiltunen sanoo.
Limingassa tulen alle jäi sekametsää, suota ja kuivaa mäntykangasta. Palopaikalle on lähimmältä metsäautotieltä noin 300 metriä. Maasto on hankalakulkuista.
Limingassa paloa sammutti parikymmentä sammuttajaa usealta Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen paloasemalta.
Tyrnävän palopaikalle hälytettiin viisitoista pelastuslaitoksen yksikköä.
Päivitetty kello 15.52: Tarkennettu paloalueen kokoa ja lisätty tieto, että paloalue on saatu rajattua.
Päivitetty kello 18.04. Lisätty tieto Tyrnävän palosta sekä päivitetty Limingan paloa.
Päivitetty tilanne kello 22.08.
Päivitetty 27.5. kello 9.32: Lisätty tieto, että Tyrnävän maastopalon jälkisammutustyöt jatkuvan vielä lauantainakin.