"E­lä­mä­ni koira"

Sanotaan, että ihminen tapaa elämänsä aikana yhden koiran, joka jättää lähtemättömän vaikutuksen. Anne Keräselle tuo koira oli Jetsu.

Sanotaan, että ihminen tapaa elämänsä aikana yhden koiran, joka jättää lähtemättömän vaikutuksen. Anne Keräselle tuo koira oli Jetsu.

Liminka

Anne Keräsen kotipihalla Limingassa on aita, jonka kyltissä kerrotaan, että talossa asuu labradorinnoutaja. Nyt portti on raollaan.

Eteisen seinällä kiiltelee valokuva vaaleasta koirasta. Sama koira kurkkii veikeästi keittiön seinäkalenterista.

Mistään ei kuitenkaan kantaudu tassujen tepsutusta. Koiranpeti on olohuoneessa tyhjillään, hyllyllä on vaalea uurna.

Keränen ehti elää 19 vuotta koirattomana, kunnes lasten kasvu herätti kaipuun hoitaa jotakuta. Perheeseen saapui Keräsen 50-vuotissyntymäpäivän kynnyksellä vaalea labradorinnoutajan pentu Jetsu, joka ensikohtaamisella tervehti emäntäänsä nuolemalla tämän kasvot.

Pennusta lähtien Jetsu oli rauhallinen, yltiöystävällinen ja perheelleen mittaamattoman tärkeä. Koiran kanssa oli sujuvaa harrastaa noseworkia eli nenätyöskentelyä ja käydä näyttelyissä. Reissuissa riitti, että mukana oli oma sänky ja lelu.

Metsäretkiä Jetsu rakasti.

– Siellä sen pystyi pitämään irti, sillä Jetsu huolehti enimmäkseen siitä, että ihminen pysyy lähellä. Mustikka- ja puolukkakaudet olivat Jetsulle parasta aikaa, jolloin lenkit menivät syömiseksi.

Verkkainen tahti ei Kerästä haitannut, sillä iän tuomana nivelrikko vaivasi sekä koiraa että omistajaa. Tänä syksynä viimeinen yhteinen retki suuntautui Lapin kansallispuistoon, missä Jetsu innostui uusista mättäistä.

Ehkä siksi sairastuminen tuli yllätyksenä. Eihän koira oireillut reissussa laisinkaan.

Anne Keränen ja Jetsu rakastivat yhteisiä metsälenkkejä. Ensimmäisinä yhteisinä vuosina lenkit olivat pitkiä, mutta ikääntymisen ja nivelrikon myötä metsässä edettiin rauhalliseen tahtiin.
Anne Keränen ja Jetsu rakastivat yhteisiä metsälenkkejä. Ensimmäisinä yhteisinä vuosina lenkit olivat pitkiä, mutta ikääntymisen ja nivelrikon myötä metsässä edettiin rauhalliseen tahtiin.
Kuva: Henri Keränen

Koira edustaa omistajalleen pysyvyyttä ja luottamusta.

Lemmikki tukee ihmisen yhteenkuuluvuuden tarvetta, täyttää hoivaviettiä ja lisää mahdollisuutta jakaa asioita. Tämän allekirjoittaa psykoterapeutti Marika Okkonen työterveys- ja terapiapalveluja tarjoavasta Heltistä.

– Minulla on asiakkaina psykoterapiassa muun muassa lapsettomia pariskuntia, joille lemmikkieläin on syntymätön lapsi. Neurokirjon, kuten ADHD:n ja autismin kirjon, perheissä lemmikki on tärkeässä roolissa tunteiden säätelyssä, niiden tunnistamisessa ja emootioiden mahdollistajana.

Lemmikki kuuntelee ja antaa tilaa. On myös tutkittu, että lemmikin läsnäolo vähentää stressiä, tasoittaa sydämen sykettä sekä lisää mielihyvähormoni oksitosiinin tuotantoa, mikä lievittää ahdistuneisuutta ja pelkoja.

Yhtä lailla lemmikin läsnä olo lievittää yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tuntemuksia.

– Lemmikin kanssa usein harrastetaan ja sitä kautta kuulutaan erilaisiin yhteisöihin. Lenkkipoluilla tavataan tuttuja ja tuntemattomia sekä tutustutaan ihmisiin. Lemmikin kuollessa nämä elämän rutiinit rikkoutuvat, jolloin arjen struktuuri täytyy rakentaa uudelleen.

Okkonen kasvattaa miehensä kanssa dandiedinmontinterrierejä ja petit basset griffon vendeen -rotua. Koirat ovat mukana terapiatyössä.

– Yksi koiristamme on saanut lisänimen tunteiden tulkki. Sillä on erityinen kyky tunnistaa tunteita ja antaa tukea tulemalla vierelle ja laskemalla pää asiakkaan syliin. Usein puhuminen vaikeistakin asioista on helpompaa, kun saa samalla silitellä koiraa ja puhua ikään kuin sille.

Neljä päivää syyskuisen Lapin reissun jälkeen Jetsu horjahti aamulenkillään. Verikoekontrollissa koira alkoi huojua odottaessaan hoitotoimenpiteen jälkeistä herkkupalaansa. Eläinlääkäri epäili oitis sydänperäistä vaivaa, kuten sydämen vajaatoimintaa.

Ensimmäinen vapaa aika kardiologille oli kuitenkin vasta kahden viikon päästä. Koira tyytyi käymään tarpeilla kodin lähettyvillä eikä enää odottanut metsälenkkejä.

Koiran kunto kuitenkin jatkoi romahtamistaan. Jetsu läähätti, tärisi, eikä ruoka maistunut. Keränen sai uuden ajan eläinlääkärille, missä ultraäänitutkimus paljasti muutokset maksassa ja keuhkoissa.

– Eläinlääkäri sanoi, ettei diagnoosilla ole väliä, sillä jatkotoimenpiteistä huolimatta ennuste ei olisi hyvä. Huonossa kunnossa oleva iäkäs koira ei kestäisi viikkojen tutkimuksia, Keränen kertoo murtuen kyyneliin.

Hän ei halunnut turruttaa lemmikkiään opioideilla. Koska koira elää tässä hetkessä, ei eläin ymmärrä, miksi sen täytyy kärsiä.

– Päätin, että on parempi päästää ystävä kivuista. Eläinlääkäri sanoi, että olisi tehnyt saman päätöksen.

Anne Keräsestä koiran elämä on ihmisen elämään verrattuna paljon armollisempaa. Kun koiran elämänlaatu ei enää parane, eikä mitään ole tehtävissä, voi omistaja päättää viimeisestä päivästä.
Anne Keräsestä koiran elämä on ihmisen elämään verrattuna paljon armollisempaa. Kun koiran elämänlaatu ei enää parane, eikä mitään ole tehtävissä, voi omistaja päättää viimeisestä päivästä.
Kuva: Henri Keränen

Lemmikin menettäminen käynnistää usein hyvin samanlaisen suruprosessin kuin ihmisen menettäminen.

– On aika luonnollista, että kun on elänyt elämän iloja ja suruja lemmikki vierellään, kuolema vertautuu tunne-elämän tasolla läheisen menettämiseen. Tunne voi olla jopa vahvempikin, sillä eläimen kanssa on saattanut jakaa asioita, joita ei ole jakanut kenellekään muulle, psykoterapeutti Okkonen perustelee.

Vähitellen suru muuttaa muotoaan. Vuosienkin jälkeen lemmikkiä voidaan muistella niiden kanssa, jotka ehtivät siihen tutustua.

Keränen tiedosti joutuvansa joskus luopumaan Jetsusta, mutta menetykseen oli hankala valmistautua. Kuoleman jälkeen Keränen on miettinyt uudelleen ja uudelleen, olisiko voinut tehdä jotakin toisin tai huomata oireet aiemmin.

Kysymystulvan rinnalle on ilmestynyt useita surun kerroksia.

– Isäni kuoli vuosi sitten yllättäen. Uuden surun kohdatessa edellinen menetys nousee pintaan, enkä surekaan enää vain yhtä asiaa. Jetsu oli vierelläni silloinkin, kun surin isääni, Keränen lausuu murheellisena.

Puhuminen on auttanut Kerästä eniten, samoin asian käsittely perheen kanssa. Keskusteleminen on saanut huomaamaan, että jokainen suree omalla tavallaan, eikä yhtä oikeaa tapaa ole.

Nyt Keränen on kulkenut yksin samoissa marjamaastoissa, missä ennen kulki Jetsu rinnallaan.

– Olen pystynyt jakamaan surua ystäville, jotka ovat olleet läsnä. Moni heistä on kokenut saman surun.

"Vertaistuki samanhenkisiltä ihmisiltä on tärkeää. Heistä kukaan ei tule sanomaan, että se oli vain koira."
Anne Keränen
Jetsu-koiran omistaja

Yhdeksän vuoden ajan Keränen jakoi kuulumisia Jetsun elämän varrelta labradorinnoutajien omistajien Facebook-ryhmään. Vaikka jäseniä on ryhmässä yli 35 000, kutsuu Keränen heitä ystävikseen.

Jetsussa Facebook-käyttäjiin vetosi koiran persoonallinen ulkonäkö, joka kuvasti tämän hyväntuulista luonnetta. Jetsun kuvat keräsivät runsaasti tykkäyksiä ja kommentteja.

Kun kamera otettiin esille, pysyi Jetsu mielellään paikallaan. Sille ei ollut väliä, mitä tehtiin, kunhan asiat tehtiin yhdessä.
Kun kamera otettiin esille, pysyi Jetsu mielellään paikallaan. Sille ei ollut väliä, mitä tehtiin, kunhan asiat tehtiin yhdessä.
Kuva: Anne Keränen

Ryhmässä Keränen näki, kuinka muut menettivät lemmikkejään. Se pisti miettimään, milloin menetys osuu omalle kohdalle.

Ilmoitus Jetsun poismenosta keräsi tuhansia reaktioita ja 800 kommenttia.

– Yllätyin, kuinka moni koki Jetsun kuvien piristäneen päiviään. Monet kertoivat Jetsun olleen hyvän mielen lähettiläs. He eivät koskaan nähneet koiraa kuin kuvissa, mutta silti lemmikki oli heille kuin oma. Myös he kokivat surua ja ikävää poismenosta.

Ventovieraiden kanssa kipeistä asioista puhuminen voi tuntua jopa helpommalta kuin tutun kanssa. Menetyksen jälkeen Keränen epäili ajatustensa olevan outoja.

Miksi talon imuroiminen koirankarvojen katoamisen pelossa tuntuu väärältä? Ryhmästä Keränen sai vahvistusta ajatuksilleen – muutkin ovat tunteneet samoin.

– Vertaistuki samanhenkisiltä ihmisiltä on tärkeää. Heistä kukaan ei tule sanomaan, että se oli vain koira.

Seuraavana päivänä suruilmoituksesta Jetsun kuva ilmestyi ryhmän kansikuvaksi. Nyt kuvana komeilee Jetsu jouluasussaan.

Keränen jakaa edelleen ryhmään koiransa kuvia. Muistelu on osa surutyötä.

Viimeiseksi jääneissä labradorinnoutajien rotumestaruuskilpailussa Anne Keränen ja Jetsu sijoittuivat nenätyöskentelyssä kolmanneksi, mikä oli 11-vuotiaalta koiralta varsin hyvä saavutus.
Viimeiseksi jääneissä labradorinnoutajien rotumestaruuskilpailussa Anne Keränen ja Jetsu sijoittuivat nenätyöskentelyssä kolmanneksi, mikä oli 11-vuotiaalta koiralta varsin hyvä saavutus.
Kuva: KuonoKamera

Surun jakaminen sosiaalisessa mediassa täyttää useita psykologisia tarpeita.

– Somesta saamme myötätuntoa, vertaistukea ja kannattelua. Lemmikin menettäminen voi yhdistää, sillä somessa on ihmisiä, joiden kanssa on jaettu lemmikinomistajan elämää, Okkonen kuvailee.

Tuhannet tuntemattomat voivat kokea surua koiran kuolemasta, vaikka eivät ole koskaan tavanneet koiraa henkilökohtaisesti. Okkosen mukaan kyse on samaistumisesta, tunnekokemuksen jakamisesta ja suruun liittyvien tunteiden käsittelystä.

Nosework kuului Jetsun lempiharrastuksiin. Samalla kaksikko pääsi touhuamaan yhdessä.
Nosework kuului Jetsun lempiharrastuksiin. Samalla kaksikko pääsi touhuamaan yhdessä.
Kuva: KuonoKamera

– Some on varmasti lisännyt lupaa ja sallivuutta surra myös lemmikkiä.

Jetsu oli Keräsen perheenjäsen. Menetyksen jälkeen aamut ja kotiinpaluut tuntuivat kaikista raskaimmilta. Silloin Jetsun kuuluisi olla paikalla tervehtimässä.

Jouluisin Jetsu oli koko perheen keskipiste jouluasussaan. Nyt koittaa joulu, jona tonttupoika katselee rakkaitaan pilvien päältä.

Jetsu sai elää täyttä koiranelämää 11 vuoden ajan. Keräsen suruprosessi on edennyt vaiheeseen, jossa hän ei enää palaa jatkuvasti päivään, jona menetti lemmikkinsä. Nyt muistoissa vilahtelevat kaikki vuodet, jotka kaksikko sai viettää yhdessä.

Uuteen koiraan Keränen ei ole vielä valmis, sillä hän haluaa käsitellä suruaan rauhassa. Keränen uskoo siihen, että jokainen saa kerran elämässä rinnalleen parhaan koiran.

Hänelle tuo koira oli Jetsu.

Uurnan ja tassupainatuksen vieressä palaa usein kynttilä Jetsun muistolle. Uurna olohuoneessa ei lisää Keräsen surua vaan lohduttaa. Hän sai koiransa takaisin kotiin.
Uurnan ja tassupainatuksen vieressä palaa usein kynttilä Jetsun muistolle. Uurna olohuoneessa ei lisää Keräsen surua vaan lohduttaa. Hän sai koiransa takaisin kotiin.
Kuva: Emilia Tiitto
Ilmoita asiavirheestä