
Tomi Nuorala (vas.), Onni Paaso ja Alina Syri esiintyivät mukaelmasarjassa Kuninkaat Murrosta "joulusiivoaa" -joukkueessa. "Tiskipöydät kiiltelee ja Tolu pirtis' tuoksuilee", lauloivat tyrnäväläisnuoret perheen äitiin iskeneestä siivoushulluudesta.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
– Rytmitys kohdalleen, ei kiirehditä, Tiernapoikakilpailun tuomariston puheenjohtaja Matti Pelo antoi yleistä palautetta Rotuaarilla esiintyneille tiernapojille palkintojenjakotilaisuuden aluksi sunnuntaina.
Valtakunnalliset tiernapoikakilpailut tekivät koronatauon jälkeen paluun yleisön eteen, sillä edelliset kilpailut Rotuaarilla ja yleisön edessä olivat vuonna 2019.