Tyrnävän Palloseuran puheenjohtaja ja pitkäaikainen valmentaja Jyrki Sääskilahti muistaa hyvin, kun hänen nyt 11-vuotiaat valmennettavansa aloittivat pelaamisen säbäkerhossa nelisen vuotta sitten.
– Treeneissä oli sovittava, ettei maaleja enää lasketa, koska herkimmät tapaukset pahoittivat niistä mielensä. Mutta parin kuukauden pelaamisen jälkeen pystyttiin jo maalitkin laskemaan, eikä tappio enää tuntunutkaan heistä niin pahalta, Sääskilahti kertoo.
Toissa vuonna joukkue pääsi ensimmäistä kertaa Leijonaliigan finaaliin. Pojat olivat innoissaan mahdollisuudestaan voittaa komea mestaruuspokaali.
– Hävisimme finaalin rangaistuslaukauskilpailussa, ja se oli pojille kova paikka. Suurin osa heistä itki pukukopissa. Viime vuonna kävi samoin: hävisimme finaalin. Mutta enää he eivät itkeneetkään.
Salibandy, niin kuin muutkin urheilulajit, opettavat lapsille ja nuorille monenlaisia asioita: onnistumisen ilon ja joukkuehengen lisäksi myös omien tunteidensa käsittelyä, pettymysten sietoa, epäonnistumistakin.
– Pettymykset kuuluvat asiaan, ja kaikki tunteet sallitaan, tähdentää joukkueen toinen valmentaja, Jessica Kokko.
– Täällä saa olla sellainen kuin on. Ketään ei syrjitä. Kaikkien kanssa ei tarvitse olla kaveri, mutta toimeen pitää muiden kanssa tulla.
Jessica Kokko on pelannut pesäpalloa koko nuoruusikänsä ja tietää, miten tärkeää joukkueurheilu on esimerkiksi sosiaalisten taitojen kehittymisen ja ryhmäytymisen kannalta.
– Joukkueurheilu tuo lapsille ystävien ja ryhmätaitojen lisäksi myös taitoja toimia itsenäisesti. Niitä taitoja, joita tarvitaan pitkälle tulevaisuuteen.
Sääskilahti on valmentanut TyPSin junnuja nyt kaikkiaan seitsemän vuotta. Aisaparinaan hänellä tämän ryhmän valmentamisessa on seuran sihteerinäkin toimiva Kokko. Molemmilla on yhteneväinen näkemys siitä, miten junioreita on valmennettava ja kasvatettava.
– Hyvällä tiimikaverilla on ollut iso merkitys: että ajatukset valmennuksesta ja muusta toiminnasta menevät hyvin yksiin, sanoo Kokko.
Helsingin Sanomat haastatteli taannoin kokenutta erityisopettajaa, jonka mukaan nykylapset eivät ole tottuneet erimielisyyksiin tai selvittämään asioita keskenään. Yhtenä syynä hän piti sitä, etteivät lapset enää leiki keskenään pihaleikkejä niin kuin takavuosina.
Sääskilahti ja Kokko sanovat, että myös treeneissä lasten välisiä erimielisyyksiä joudutaan jonkin verran setvimään, mutta ne vähenevät pelaajien varttuessa ja hitsautuessa yhteen.
Salibandyn kakkostason koulutuksen hiljattain suorittanut Sääskilahti sanoo valmentamisen muuttuneen paljon niistä 20 vuoden takaisista ajoista, jolloin hän itse pelasi salibandya. Tuolloin pelikirjaan piirrettiin pelaajille ohjeet, mutta nykyään heitä kannustetaan ajattelemaan itse ja reagoimaan kentän tilanteisiin.
– En useinkaan anna pojille suoraa vastausta kysymyksiin, vaan teen vastakysymyksen. Joutuessaan miettimään asioita he kehittyvät enemmän, Sääskilahti sanoo.
Tyrnävän Palloseura
Salibandyyn erikoistunut urheiluseura, joka on perustettu vuonna 1985.
Seuran puheenjohtaja on Jyrki Sääskilahti ja sihteeri Jessica Kokko.
TyPSissä on 120–130 salibandya harrastavaa lasta ja nuorta.
Seurassa toimii miesten kolmosdivarissa pelaavan edustusjoukkueen lisäksi Säbäkerho (alle kouluikäiset), PT 9-, P 11-, P 12-, T 12-, P 14- ja P 16 -joukkueet. Kaksi viimeksi mainittua ovat Tyrnävän Palloseuran ja Limingan Niittomiesten yhdistelmäjoukkueet.
Kokko vahvistaa:
– Pelaajien ongelmaratkaisukyky paranee, kun he saavat itse oivaltaa asian. Toki tarjoamme siihen avaimia. Useimmiten asiaan ei tarvitse enää palata, jos sen on hoksannut itse.
Nuoret pelaajat saattava myös vähätellä itseään helposti. Tähän valmentajat tarjoavat heille ajallista perspektiiviä: he kertovat, miten paljon kehitystä on tapahtunut vuosien aikana.
Pelaajia myös muistutetaan, että jokainen tekee virheitä, valmentajakin. Se on sallittua eikä sitä pidä pelätä.
– Virheen tekeminen ei ole niin vakavaa. Tehdään ensi kerralla vain paremmin ja tsempataan kavereita, Sääskilahti sanoo.
Kokko valmentaa P11-poikia nyt viidettä kautta. Molemmat valmentajat ovat hurahtaneet salibandyyn koko perheen voimin.
Kokon perheestä Julius pelaa ensisijaisesti jääkiekkoa, mutta kulkee myös salibandytreeneissä. Justus taas on mukana P11-vuotiaiden joukkueessa. Tytär Melina on oman pelaamisen lisäksi säbäkerhon apuvalmentaja. Sääskilahden Jiri pelaa P11- ja Jesse P14-joukkueessa.
Sääskilahti palasi nuoruutensa harrastuksen pariin, kun Jesse innostui päiväkerhoikäisenä säbäkerhosta. Kun kerho uhkasi loppua valmentajan puuttumiseen vuoksi, Jirin isä astui remmiin. Eikä palo ole sen koommin sammunut.
– Kun tulen tänne poikia valmentamaan, silloin muut asiat unohtuvat ihan kokonaan.
Salibandyyn erikoistunut Tyrnävän Palloseura on saavuttanut 40 vuoden virstanpylvään. Innokkaita lajin harrastajia on tällä hetkellä reipas 120. Välillä puhuttiin jopa salibandybuumista.
– Silloin kun Niittarit karsi liigapaikasta, junioripelaajien määrä lisääntyi sekä täällä että Limingassa. Edelleen uusia harrastajia tulee joka vuosi kokeilemaan lajia. Monet heistä ovat kahden urheilulajin harrastajia, valmentaja Jyrki Sääskilahti kertoo.
Myös Jessica Kokko on huomannut, että laji on lasten ja nuorten suosiossa. Valitettavasti aikuisista valmentajista on pulaa, vaikka TyPS on valmis järjestämään ja maksamaan tarvittavan valmentajakoulutuksen. Useimmat valmentajista ovat sen käyneetkin.
Viime kaudella seuran toiminta oli kuivua kokonaan kokoon.
– Emme meinanneet saada johtokuntaan tarpeeksi ihmisiä. Kun ilmoitimme, että seuran toiminta lakkaa siinä tapauksessa kokonaan, vapaaehtoisia alkoi löytyä. Olisi ollut iso lovi, jos näin monelta lapselta olisi harrastus yhtäkkiä loppunut, Kokko kertoo.
Valmennukseen on saatu vahvistusta myös nuorista pelaajista, joita on harrasteryhmissä apuvalmentajina. Uudet aikuiset ovat tervetulleita sekä seuratoimintaan että valmentajiksi.
Molemmat valmentajat tähdentävät salibandyn olevan hyvin matalan kynnyksen harrastus, jonka kustannukset pidetään niin alhaisina, että kaikilla on mahdollisuus pelata. Eikä kaikkien tarvitse pelata tavoitteellisesti:
– Lajia voi harrastaa myös osallistumatta peleihin tai kilpailuihin – ihan miltä itsestä tuntuu, lisää Sääskilahti.